Leenan blogi

Realismia presidentinvaaliin 2012

2012-01-25T12:15:00.001+02:00

Sauli Niinistö ei ole minulle täydellinen ehdokas, mutta onko edes sellaista? Jos iltapäivälehden lööppi pitää paikkansa, että hän on sanonut, että avioliitto on vain naisen ja miehen välinen, niin harkitsen jopa äänestämättä jättämistä. Hänen ei edes kannata tuoda kauheasti tälläisiä kantoja esille, kun olemalla diplomaattisesti hiljaakin, hän voittaa nämä vaalit. Tämä on realismia.

Paavo Lipponen neuvoo SDP:n kannattajia harkitsemaan asettuvatko kummankaan puolelle eli käytännössä kehottaa heitä olemaan äänestämättä. Tämä on hulluutta, eiköhän se ole jokaisen henkilökohtainen asia?

Kuva: http://www.mtv3.fi/tulospalvelu2012/

Ilpo Stor-Pellinen Promnadigalleriassa 14.1.-1.2.2012

2012-01-14T19:01:00.000+02:00

LEHDISTÖTIEDOTE 12.1.2012

Ilpo Stor-Pellisen maalauksia Promenadigalleriassa, Vaiveronkatu 10, Hyvinkää
14.1.-1.2.2012

Kuka tällainen Poetias oikein on?

Olisi kovin houkuttelevaa päästää itsensä pälkähästä mainitsemalla hänen olevan vain joku ”fiktiivinen hahmo”. Vaikka asia toki näin onkin, lienee tässä tapauksessa tarpeen pieni selvennys. Tähän kertaan taiteilijan osuus selittelystä sitten jääkin, sillä enhän suinkaan voi ottaa kontolleni vastuuta toisen tekemisistä, saati sitten ajatuksista, olipa henkilö kuinka fiktiivinen tahansa.

No, kuten nimi jo antaa pientä viitettä, on Poetias tietenkin runoilija. Kuinkas muuten! Onhan omakustanne ajat sitten julkaistu, kovasti sitä on lennokkaaksi mainittu. Se on paljon se - mieheltä, joka ei juuri kotokulmiltaan poistu, jollei poistumiseksi lasketa erästä legendaarista Kouvolan matkaa, josta ei tohdi tässä sen enempää kertoa. Vaan mikäpä estäisi mielikuvituksen liirausta sinne tänne, ajassa ja paikassa, vaikka joskus aihetta olisikin. Mikäs on liiratessa, kun on omin päin sentään tullut opiskeltua historiat, etnografiat, ellipsiteoriat, naiskuorojen kehitysantologiat sekä muutaman kielen alkeet. Liikkumavara on näin ollen taattu. Olisikohan tästä haittapuolena se, että näin hankala aineisto pyrkii uneksintojen ohella salakavalasti hivuttautumaan todellisuutta sekoittamaan. Tällöin voi olla pelättävissä, ettei kaikki suju tosioloissa aina suunnitelmien mukaan.

Poetias taitaa siis olla melkoinen herkku taiteilijalle, joka häpeämättömästi hyökkää apajille ollen ehkä uhrinsa kanssa joistain asioista eri mieltä, päättymättä kuitenkaan aivan ilmiriitoihin. Se tästä vielä puuttuisi! Saattaapa taiteilija ujuttaa joukkoon välillä hieman omiaankin.

”Kuta kapiampi polku, hulppiammat pielet.” (Poetias)

Hyvinkäällä 12.1.2012
Ilpo Stor-Pellinen

Tilaustyö ranskanbuldoggi

2012-01-08T22:51:00.002+02:00

Onko se oma tyyli löytymässä?

2012-01-06T18:12:00.000+02:00

Aloitin jo viime vuoden puolella teoksen maalaamista, joka muistutti kovasti Kandinskya. Kyseessä on siis 90x90 cm akryylimaalaus. Muutin sen sitten alla olevan näköiseksi ja nyt se ei mielestäni muistuta kenenkään näkemäni suurtaiteilijan työtä.

Työhyvinvointia

2011-12-28T09:38:00.001+02:00

Kuuntelin mielenkiintoista keskustelua kahvihuoneessa työhyvinvoinnista. Nykyinen työehtosopimus erään mielipiteen mukaan palkitsee vain poissaoloista kuten isyyspäivärahat. Mitä jos palkittaisiin läsnäolosta. Saisi pienen palkkion, jos ei ole koko vuoden aikana yhtään sairauspäivää poissa.

Itse olen eri mieltä. Mielestäni työntekoa ei pitäisi määrittää niin, että kuinka paljon ihminen on ajallisesti töissä vaan mitä hän saa aikaiseksi. Onko hän palkkansa ansainnut? Voi olla sellainen työntekijä, joka ei ole koskaan poissa, mutta istuu aina jonkun toisen työhuoneessa kuukkelina juoruilemassa.

Aika paljon syyllistetään sairauspoissaoloista ja se ei kohdistu näissä tapauksissa tunnottomiin lusmuihin, vaan enemmistöön, joka on töistä poissa vähän. He tuntevat syyllisyyttä poissaoloistaan. Mielestäni tämä on virhe, koska monet tulevat sairaana töihin, koska se on helpompaa henkisesti kuin töistä poisjääminen.

Hyvinkään taiteilijaseurassa kuohuu

2011-12-23T20:09:00.000+02:00

Pahoittelen, että taideblogini on kärsinyt työssäkäymisestäni Mäntsälän kunnassa, niin on myös oma taiteen tekemiseni. Sopimattoman myöhään huomasin vasta, että Hyvinkään taiteilijaseurasta on eronnut 11 (osa nimekästäkin) taiteilijaa vastalauseena seuran taiteilijatarvikeliiketoiminnan asettamisesta kaiken muun toiminnan edelle. Seuran taiteilijat ovat kuin vieraisilla omassa talossaan ja valta on muutaman henkilön käsissä vuodesta toiseen.

Itsekin taiteentekijänä olen huomannut, että seuran jäseneksi on lähes mahdoton päästä itseoppineena taiteilijana. Isältäni se vielä onnistui 70-luvulla, kun yhteisiä näyttelyitä järjestettiin tiheästi. Olen siis osallistunut yhteen näyttelyyn (Piste-näyttelyyn) ja minulla pitäisi olla 3 taiteilijanseuran näyttelyä tai 2+taidepalkinto sekä koulutus alalle, jotta pääsisin toimintaan mukaan. Seuraa ei siis kiinnosta jäsenhankinta, koska toimintaan tulee kohtuullisesti rahaa liiketoiminnasta. Promenadi-gallerian näyttelytilat ovat jatkuvasti maksavien asiakkaiden käytössä, joten seuralaisten ryhmänäyttelyitä sinne ei haluta ripustaa. Tämä on oma mielipiteeni, mutta olen jonkin verran yrittänyt saada itseäni siihen joukkoon siinä onnistumatta. Kelpaan vain taiteilijatarvikemyymälän asiakkaaksi. Julkaisen vielä lopuksi seurasta eronneiden taiteilijoiden avoimen kirjeen:

Me allekirjoittaneet eroamme Hyvinkään Taiteilijaseuran jäsenyydestä.

Perusteluina voimme pitää:

Vastuu liiketoiminnasta talkootyönä, on kohtuutonta. Liiketoiminnan liikevaihto on liian suurta, jotta se vastaisi yhdistyslain mukaista varainhankintaa, sitä vastoin se on rinnastettavissa yritystoimintaan. Yritystoiminnan harjoittaminen palkatulla henkilökunnalla, yhteiskunnan tuella, kilpailuolosuhteissa on näkemyksemme mukaan liian laajamittaista. Hallituksen vastuu verottajaan nähden, ei raukea vaikka tili- ja vastuuvapaus on myönnetty.
Käytännön ongelmia ovat mm. liiketoiminnan läpinäkymättömyys. Käytäntö on vuosien saatossa muodostunut sellaiseksi, että liikkeenharjoittaja on saanut liian suurta toimivaltaa, eikä aatteellisen toimintaan tarkoitettua rahaa ole pidetty erillään liiketoiminnan rahoituksesta. Tästä johtuen on tullut osoitetuksi välitilinpäätöksessä, että toiminta-avustuksia, mitä todennäköisimmin on käytetty paikkaamaan liiketoiminnassa tapahtuneita virheitä, josta johtuen esimerkiksi Tajun tarkoituksiin varattuja määrärahoja ei ole ollut käytössä kun kulu-, esiintymis- ja muita korvauksia taiteilijoille olisi pitänyt maksaa. Liiketoiminnasta saatua voittoa ei ole yhteisesti päätetty mihin se ohjataan, vaan sitä on omavaltaisesti sidottu kiinni varastoon.
Yhdistyksemme vero/lakiasiantuntija on ottanut esille Taiteilijaseuran aatteellisen toiminnan/ yritystoiminnan ongelmat verotuksen näkökulmasta kaksi vuotta sitten hallituksen kanssa. Se otettiin esille myös yhdistyksen syyskokouksessa 2010, jolloin jäsenistöä informoitiin asiasta. Hallitus sai tuolloin tehtäväkseen ratkaista ongelma yhtiöittämällä, eriyttämällä tai supistamalla yhdistyksen liiketoiminta.
Hallitus jakaantui kahtia, koska ei päässyt yksimielisyyteen, miten muutos tulisi tehdä. Hallituksen virallinen esitys toiminnan eriyttämisestä, kumottiin syyskokouksessa 2011. Kokous päätti äänestää kokoukseen tuodun kilpailevan esityksen puolesta ja jatkaa vanhaan malliin.

Olemme siis tulleet siihen johtopäätökseen, että Hyvinkää tarvitsee uuden taiteilijaseuran.
Vanha taiteilijaseura on valinnut linjakseen pitäytymisen sovinnaisuudessa, eli toimintaa ei haluta uudistaa, eikä vastata yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin. Talkootyöhön halukkaita ei juuri ole ja uusien nuorten jäsenten on vaikea tulla toimintaan mukaan, johtuen sisäänpäin kääntyneisyydestä, joka yhdistyksessä vallitsee. Avoimuuden puute, pienen piirin etujen ajaminen sekä vanhakantaisuus ovat luovan toiminnan jarruja, sillä uutta ei synny ellei ole kykyä luopua vanhasta, jämähtäneisyys ei sytytä, se sammuttaa.
Kaupungin varoja ja ilmaisia toimitiloja käytetään liiketoimintaan, eikä taiteilijoiden toimitilaksi ja toimintaan, johon ne alun perin on myönnetty. Talosta on tullut työpaikka, jossa taiteilijat ovat vierailevien asiakkaiden asemassa. He maksavat esiintymisistään, rahoittaakseen liiketoimintaa ja luottamushenkilöt tekevät talkoita elinkeinoharjoittajan hyväksi. Galleriatoiminta on lähinnä innotonta ja elotonta silmänlumetta, jotta kaikki näyttäisi aatteelliselta toiminnalta rahoituksen myöntäjiin nähden.

Hyvinkäällä 2.12.2011

kuvanveistäjä/kuvataiteilija Tiina Torkkeli taidemaalari Jarmo Kukkonen,
hallituksen puheenjohtaja 2010–2011 varapuheenjohtaja 2010–2011.

Hyvinkään Taiteilijaseuran hallitukselle Hyvinkäällä 2.12.2011

Me allekirjoittaneet eroamme Hyvinkään Taiteilijaseuran jäsenyydestä. Olemme tukeneet Hyvinkään Taiteilijaseurasta eroavien Tiina Torkkelin ja Jarmo Kukkosen pyrkimyksiä ja eroamme yhdistyksestä heidän mukanaan.

taidemaalari Kaisu Aro

kuvanveistäjä Maija Helasvuo

kuvataiteilija Anne Hirvonen

kuvataiteilija Mika Karhu

kuvataiteilija Olli-Pekka Merimaa

kuva- ja esitystaiteilija Tero Nauha

kuvataiteilija Kaisu Paavilainen

valokuvataiteilija Hannu Pakarinen

taidemaalari Timo Sailaranta

Yllämainittuihin ongelmiin törmättyämme, yritimme eriyttää liiketoimintaa Hyvinkään Taiteilijaseurasta siinä onnistumatta, myös vuonna 2001. Täten annamme Torkkelille ja Kukkoselle täyden tukemme.

Tuolloin, 29.10.2001 yhdistyksestä eronneet;

kuvanveistäjä Veijo Ulmanen
silloinen puheenjohtaja

taidemaalari Heikki Marila
silloinen hallitusjäsen

Mäntsälän kunnantalo

2011-12-14T09:46:00.000+02:00

Arkkitehti Arto Sipinen 1992 (Alvar Aallon oppilas)

Syyskuva, jossa kuvaaja seisoo "keskellä" Citymarketin rakennustyömaata.

Syyskuussa Mäntsälän kunnantalon takapiha 2011

Leenan WWW-historia

2011-11-20T10:29:00.002+02:00

1998
Tietokoneenkäyttäjän ajokortti avaa minulle tien tiedon valtatielle. Teen ensimmäiset julkiset kotisivuni Hyvinkään seudun sukututkijat ry:lle MS:n FrontPagella. Surffauskone on win486-käyttöjärjestelmällä ja Internetiin otettiin yhteyttä modeemilla. Toimin sukukahvipoyta-ryhmän moderaattorina Yahoo:ssa. Vierailen usein Suomen sukutukimusseuran sivuilla, koska kirkon mustia kirjoja digitalisoidaan vauhdilla ja tietokannasta voi tehdä hakuja sukututkimusta varten. Suosituin hakukone on Altavista.

1999

Aloitan tietojenkäsittelyn ammattitutkinnon opinnot ja käytän aktiivisesti MBnetiä oheislaitteiden ajureiden noutamiseen. Pankkipalvelutkin hoituvat jo netin kautta. Käyttöjärjestelmä Win95.

2000

Teen ensimmäiset kaupalliset verkkosivuni. Toimin koostajana työharjoittelussa Kelly Computerissa. Käytän Dreamweaver 3:sta ja Photoshop 5 työssäni siellä. Valmistun ja pääsen töihin Espoon kaupungille. Tyttäreni käyvät Habbohotelli Kultakalassa ja itse liityn koulukaverit.com:iin. käyttöjärjestelmä NT4.

2001

Espoon kaupungin verkkosivujen uudistus. Osallistun projektiin ja toimin Tietoenatorin verkkojulkaisujärjestelmän pääkäyttäjänä. Vuoden lopulla siirryn Nurmijärven kunta-atk:n. Käyttöjärjestelmä Win 2000.

2002

Toimin Nurmijärven kunnassa webmasterin sijaisena ja moderoin mm. nuorten valloittamaa keskustelupalstaa kunnan sivuilla. Siirrän sisältöä verkkosivuille ftp:llä. Verkkosivut ovat tällä hetkellä omalla levyasemalla ja niihin tehdään muutos, jonka jälkeen sivu päivitetään Internetiin.

2003

Aloitan datanomi-opinnot. Teen ensimmäiset mallipohjat verkkosivuihin Dreamweaverillä ja opettelen multimediaa. Wikipedia on jo hyötykäytössä ja tiedonhaku netissä helpottuu. Kotiin hankitaan laajakaista.

2004 Teen digitaalisen viestinnän opinnoissa PHP-sivut ja lopputyönä koodaan ilmoittautumislomakkeen ja tutkimustietolomakkeen ja luon sukututkimusseuran tietokannan Apache+mySQL-serverille. Ostan ensimmäisen digikamerani.

2005

Liityn Irc-galleriaan ja ii2:n tyttärieni myötä. Perheeni parissa legendaarinen Irkkimam-lurkkijaprofiili on syntynyt.

2006

Twitter aloittaa toimintansa.

2007

Verkko-opinnot HAMK:issa IT-tradenomiksi alkavat. Ostan ensimmäisen kannettavan tietokoneeni käyttöjärjestelmänä Win vista. Uusi Suomi aloittaa verkkolehtenä.

2008

Liityn Facebookiin ja Lex Karpela tekijänoikeuksista syntyy.

2009

Aloitan blogistin urani ja perehdyn sosiaaliseen mediaan. Töissä otan käyttöön Sharepointin wikiä, dokumentoin ja tallennan sinne Kunta-atk:n ohjeita ja dokumentteja. Liityn Twitteriin ja ostan ensimmäisen järjestelmäkamerani.

2010

Leenan blogi aloittaa tammikuussa ja kirjoitan mm. taidenäyttelyarvosteluja. Some-huuma. Liityn Sometu-yhteisöön, Linkediniin…

2011

Toimin Mäntsälän kunnalla Internet/Intranet-projekteissa ja otamme sosiaalista mediaa käyttöön kunnan viestintään. Perustan Pilvipouta-blogin.

Nokian ja Microsoftin ekosysteemi

2011-11-17T10:41:00.000+02:00

Minä ihmettelin tiistaina Technet 2011, että mikä ekosysteemi Nokialla ja Microsoftilla on, kun joka toinen sana molempien puheissa oli ekosysteemi. Sanalla vihjataan heidän yhteistyönsä vahvuuteen. Microsoftin Windows, Office, Ping ja xbox sekä Nokian puhelimet muodostavat täyden ekosysteemin ja kun Nokia saa myös hyödykseen Microsoftin mittavan jakeluverkoston maailmassa, niin voiko mikään mennä enää pieleen?

"Mobiilin ekosysteemin ymmärretään sisältävän ainakin laitevalmistajat, puhelinohjelmistoalustan kehittäjän, sovellusten kehittäjät, erilaisten palveluiden toteuttajat sekä puhelinoperaattorit. Nykyisin uuden kännykän hankkijat valitsevat usein ensin sopivan ekosysteemin ja vasta sitten laitevalmistajan ja puhelinmallin." Petri Raitio, Sulava Oy

Vierumäellä tyhyilemässä

2011-10-13T07:34:00.000+03:00

Työpaikalla oli eilen työhyvinvointi-iltapäivä Vierumäellä. Ensimmäiseksi rastiksi olin valinnut golfin. Pienen priifin sain lajin hienouksiin. Lähinnä reilu tunti meni aloituslyöntiasennon opetteluun. Golf on tekniikkalaji. Kun asento on oikea, niin pallo lentää. Siihen ei tarvita voimaa. Minulla oli ilmeisesti asentovirhe selässä tai muuten oudokseltaan se tuli kipeäksi.

Vierumäki on luonnonkaunis paikka mäntymetsän siimeksessä. Siellä voi ratsastaa islanninponeilla, golfata, pelata jääkiekkoa, purjehtia jne. Aikamoinen turistirysä! Löytyi sieltä julkinen taideteoskin nimittäin Tahko Pihkalan näköispatsas.

Toiseksi rastiksi vaihdoin saunan Vierumäki gamesiksi ihan joukkuehengen kohottamiseksi. Siinä tutustui mukavasti uusiin ihmisiin suurella työpaikalla. Lopuksi muutama kuva ent. sotavammasairaalasta. Todella hieno funkkisrakennus.

GRAND POPON KYLÄSSÄ

2011-10-07T23:16:00.000+03:00

Nyt on taas se hetki, kun kannattaa matkustaa Hyvinkäälle. Alla lehdistötiedote tulevasta Promenadi-gallerian näyttelystä.

Kaisu Aro

Anneli Sipiläinen

Maalauksia ja veistoksia 15.10.–2.11.2011

GRAND POPON KYLÄSSÄ

Olemme vierailleet Grand Popon kalastajakylässä Beninissä, Länsi-Afrikassa ja tutustuneet paikalliseen elämään. Työskentelimme stipendiaatteina suomalais-afrikkalaisessa kulttuurikeskuksessa Villa Karossa.

Näyttelyn teokset ovat syntyneet uuden ja erilaisen kulttuurin vaikutuksesta.

Maalasin akvarelleja ja öljypastellimaalauksia Grand Popossa syksyllä 2008 oleskellessani Villa Karossa. Ihmisten kohtaaminen oli tärkeätä. Koulutyttö Immacuilée oli monesti minulle mallina ja oppaana. Tapasin hänet kylätiellä.

Kaisu Aro

Veistokseni ovat vuosilta 2008–2011. Olen tehnyt ne mielikuvistani työhuoneessani Suomessa ajatellen lämpimästi Grand Popon ihmisiä ja eläimiä.

Anneli Sipiläinen

Kuuma Some

2011-10-07T09:32:00.005+03:00

Voimatiimin Sami Vesamo koulutti viime torstaina Kuuma-kuntien viestintävastaavia sosiaaliseen mediaan. Aihe on kyllä tavattoman mielenkiintoinen. Neljän tunnin koulutus ei ollut ollenkaan väsyttävä. Voimatiimi on itse mainostoimisto ja Vesamo kertoi mitä Facebookissa kannattaa mainostaa ja miten. Siellä pystyy rajaamaan mainoskuluja paremmin kuin Googlessa. Molemmissa on se hyvä, että maksu menee vain klikkauksista eli mainoksen näkee moninkertainen joukko kuin se ryhmä joka klikkaa mainoslinkkiä. Mainonta täytyy kohdentaa hyvin. On sääli, jos minä klikkaan oululaisen ravintolan linkkiä, kun asun eteläsuomessa. Ravintolalta menee turha maksu siinä tapauksessa. Facebookissa on mahdollista kohdentaa varmoille harrastajille esim. jooga-kurssi mainos ja mainontabudjetin voi määritellä vaikka 350 euroon.

Kannattaako kuntien mennä Facebookiin? Se on vaikea kysymys ja jakoi mielipiteitä jo torstaisessakin koulutuksessa. Jotkut olivat sitä mieltä, että kaupunkien ja kuntien yksikköjen kannattaa perustaa yhteisö, kuten Kirkkonummen nuorisopalvelut ovat tehneet. Kun heillä on todellinen nuoriso-ohjaaja nimikkeen alla ja kyseessä ei ole yhteisösivut, niin heillä on nuorisoa paljon kaverina. Nuoret haluavat FB:ssä paljon kavereita ja näin nuorisopalvelut saavat heihin yhteyden. Yhteisösivuja sen sijaan nuoret eivät vaivaudu fanittamaan. Tämä toimii pienellä paikkakunnalla, koska FB:n kaverimäärä rajoittuu 5000 kaveriin. FB:ssä on oma sääntö, että yhdellä henkilöllä ei saisi olla kahta profiilia. Se on hyvin epäkäytännöllinen sääntö, koska mm. verkkopoliisit ja nuoriso-ohjaajat ovat myös virkansa puolesta FB:ssä. Google+:ssa tätä sääntöä ei ole

Jos kunnat menevät kuitenkin FB:n, niin täytyy siihen valmistua hyvin. On tehtävä 6 kohdan Some-suunnitelma. Se pitää sisällään 1. Visioi, 2. Luo, 3. Julkaise, 4. Kerro, 5. Seuraa ja 6. Optimoi. Sosiaalisesssa mediassa toimiminen vaatii resursseja. Viestintä on siellä nopeaa, reaaliaikaista, sisältö lyhempää ja tieto vanhenee nopeasti. Kuntien on oltava ajan hermolla, niin silloin kyseessä on sanomalehteä paljon tehokkaampi ja merkittävämpi media.

Tyhy-päivän luennoitsijana Jorma Uotinen

2011-09-22T17:51:00.002+03:00

Kahden tunnin liikuntasession jälkeen väsytti ja teki mieli lähteä kotiin, mutta onneksi jäin. Jorma Uotinen oli tullut puhumaan työpaikalleni työhyvinvoinnista. Hän on niin karismaattinen ja verbaalisesti lahjakas ihminen. Hän itse valitsi tanssin, mutta luulen, että hän olisi menestynyt muullakin taiteen saralla.

Intohimo ja heittäytyminen työntekoon ovat menestyksen avaimet. Hänen koreografiansa syntyvät intuutiosta. Niitä ei suunnitella, vaan annetaan alitajunnan viedä. Minulla on taidemaalarina sama tapa työskennellä. Uotinen sanookin, että on turha seurata mikä on muotia, vaan kehittää oma tapansa ilmaista itseään. Mestarilliset taiteilijat ovat usein aliarvostettuja ja heitä ei ymmärretä. Usein kysytään jostain, että onhan tämä nyt kansainvälistä tasoa. Uotinen ihmettelee, mikä mittari se on? "Paska on paska Pariisissakin" hän sanoo.

Ateneumin Lapin taika

2011-08-19T20:47:00.001+03:00

Vähän jää vaisuksi Lapin taika-näyttelyn anti. Nuoremman polven lappalaistaidetta edustavat kunniakkaasti Maija Karma, Helena Junttila, Outi Pieski, Jussi Niva ja Rosa Liksom. Muiden teokset eivät jääneet mieleen. Kittilän voimakaksikko Reidar Särestöniemi ja Kalervo Palsa ovat liian vähäisellä teosmäärällä esillä. Mielestäni taiteilijoita olisi voinut karsia. Esillä on liian montaa tyylisuuntaa, joten kokonaisuus kärsii. Minäkin lähdin Hyvinkäältä katsomaan Särestöniemeä ja Palsaa ja olisin halunut nähdä heitä paljon enemmän.

Näyttelyn kuratoinnin ideana on, että teoksissa esiintyy Lapille ominaisia asioita kuten sääsket, kylmyys ja lumisuus, tunturimaisemat vaivaiskoivuineen, kansallispuvut ja porot. Särestöniemi on kuvannut paljon erämaita ryhmäkylineen ja Palsa on konkretisoinnut sisäisen kylmyyden viluiseksi ihmiseksi ja lumiseksi huoneeksi, vaikka ikkunasta näkyy kesämaisema. Ironista, että hän kuoli keuhkokuumeeseen mökissään. Einari Junttilan suuri teos lumimyrskystä on paljon perinteisempi lappalainen maisema kuin yleensä kuvatut revontulet.

Lopuksi haluan mainita kokoelmista ihanan Ellen Thessleffin teokset. Hänen värinsä hakevat vertaistaan vielä tänä päivänäkin. Hän on aliarvostettu Helene Schjerfbeckin rinnalla, vaikka tämän moderni kausi ja omat muotokuvansa ovat ainutlaatuisia. Kun katsoo Helenen lopunajan kasvoihin, niin katsoo todella kuolemaa silmästä silmään.

Mäntän kuvataideviikot 2011 osa 3

2011-07-30T16:09:00.004+03:00

Ilmeisesti Tatjana Bergelton hyväkin taiteilija, mutta hänen valokuvakollaasinsa eivät minua miellyttäneet eikä oikeastaan mikään muukaan hänen tekemänsä. Ainoa työ, josta hän sai minulta arvostusta on Juuremme 2010 silikonilitografia, joka on katosta roikkuva monipuolinen materiaalien suhteen ja silti väreinä ja sommitelminaan tyylikäs kokonaisuus.

Näyttäviä taideteoksia ovat taiteilija Elina Ruohosen vääristävät peilit, joihin on maalattu Helene Schjerfbeckin tyylisiä hauraita ja kuihtuvia ihmiskasvoja. Iikka Toivosen Elinkaari-teosta katsoo mielipahalla, kuinka hänen isänsä taival päättyy luurangonlaihana terminaalihoidon kautta kuolemaan. Tämä herättää negatiivisia ajatuksia kuolemansairaan ihmisen kärsimysten pitkittämisen tarpeellisuudesta tässä maailmassa. Oikein hyvä kuvasarja.

Pidän kovasti Pirjetta Branderin Giant-installaatiosta. Oma tulkintani on teoksesta se, että kaikki esi-vanhempieni geeni- ja kulttuuriperimä on minussa. Sen takia yksi suuri ihminen koostuu lukuisista tikku-ukkoista eli sukupolvienketjuista, joita voi ajatella DNA:na. Punainen symboloi verenperintöä ja keskellä on kyläyhteisö keltaisine avaimenreikineen. Keltainen valo luo kodin turvallisuuden. Monitorit näyttävät yksilön.

Päätän kirjoitukseni Radoslaw Grytaan, joka teoksissaan kuvaa muistoja ja unohdusta. Potretissa oleva aviopari haihtuu pois niinkuin muistoillakin on tapata tai seuraava sukupolvi ei enää tunne edes näitä valokuvien ihmisiä. Tavallisesta ihmisestä ei jää jäljelle paljon muuta kuin nimi sukupuussa.

Mäntän kuvataideviikot 2011 osa 2

2011-07-28T21:44:00.000+03:00

Jatkan taas Pekilon näyttelyn käsittelyä. Nostan esille mielenkiintoisempia taiteilijoita. Sirpa Särkijärvi on teknisesti taitava nykytaiteilija. Hänen 9-osaisesta teossarjastaan on jo kaksi työtä mennyt kaupaksi. Hän käyttää hienosti värikenttiä ilmaisemaan perspektiiviä ja korostaa asioita paksulla maalaustekniikalla. Hänen korvapuustinsa ovat lähes kolmiuloitteisia paksun maalikerroksen ansiosta. Itse en ostaisi hänen taulujaan, koska jotain vielä puuttuu. Hän on luultavasti vielä kasvun tiellä.

Taiteilija Jouko Lempinen yllätti minut. Alakerrassa katsoin hänen keskinkertaisia 50-lukulaisin tyylin ja värein maalattuja teoksiaan. Kun olin lähdössä jo pois, niin huomasin 2. kerroksessa vielä yksinäisen suuren maalauksen, joka on Jouko Lempisen "Lapsuuden loppu". Yllätyin täysin, koska teos on järisyttävän hyvä. Jo asetelma ja vihreänsävyiset raitojen moniselitteinen symboliikka pani miettimään eri mahdollisuuksia ja murheita, joita perheen isän kuolema tuo tullessaan. Pieni joukko seisoo haudan äärellä ja itse koen, että he ovat jollain tavalla vapaita, vaikkakin jatkossa yhä enemmän vastuussa itsestään. Tämän teoksen näkeminen 2. kerroksessa sai minut oivaltamaan, että nyt on todella kyse kahden kerroksen väestä. Jo paikkansa lunastaneet ja vielä sinne vihreälle oksalle kapuamassa olevat 1. kerroksen väki. Jouko Lempinen on siinä rajamaastossa.

Silja Purasen kierrätysmatoille siirtokuvin työstetyt sirkusaiheet ovat näyttäviä, mutta minusta teokset pitäisi maalata itse. Pelkkä idearikkaus ei tee vielä ihmisestä taiteilijaa. Arvostan myös käsityöläisyyttä. Ja iän myötä se saavuttaa lopullisen mestaruuden. Sanna Karlsson-Sutisnan installaatiokokonaisuus on epätasainen. Maalaukset eivät kiinnosta, mutta veistokset ja lyijykynäpiirrokset kylläkin. Hänen puuosastonsa on yksi näyttelyn kauneimpia kokonaisuuksia.

Suvun rasite.2011. Installaatio.Kuva: Timo Nieminen.

Katselen jonkin aikaa vielä Maarit Suomi-Väänäsen videoesitystä. Siinä kuvataan kahden naisen primitiivistä elämää ja suhdetta. Laihempi nainen on alennettu lihavan naisen palvelijaksi. Näin lihava ihminen pystyy säilyttämään liikakilonsa myös vaikeissa oloissa.

Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä on taiteilija Jarmo Mäkilä. Hän on monipuolinen ja varsin kiinnostava jo henkilönäkin. Hänen realistiset maalauksensa toisessa äiti ja toisessa isä valkoinen lateksinaamio päässä. Isä on jättänyt huonot muistot itsestään pojalleen. Äitiäkään tämä ei osaa kunnioittaa. Vaikka aihe onkin, että kunnioita, niin kaikki eivät vain pysty siihen. Kuihtuneet kasvilaatikot ovat ilmeisesti vertauskuvallisesti sitä huonoa kasvualustaa ja huonoa hoitoa, jota taiteilija on saanut osakseen lapsuudenkodissaan.

Mäntän kuvataideviikot 2011 osa 1

2011-07-26T21:05:00.001+03:00

Mäntän kuvataideviikkojen kuraattorina toimii tänä vuonna Otso Kantokorpi ja minäkin pysähdyin Keuruulle sukuloimaan mennessäni entisessä tehdaskiinteistössä nimeltään Pekilo. Rakennus on kolmikerroksinen ja tila on osittain avoin niin, että lattiapinta-ala pienenee ylöspäin noustessa. Härskinhintainen näyttelyhän Pekilossa on kokonaista 12 €, joka päihittää jo Ateneumit ja Kiasmat hinta-tasoltaan.

Teemana on tänä vuonna "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" ja se näkyy teoksista. Itse pidän ihmisiä kuvaavista taideteoksista ja niitä on paljon. Pekilon valokuvat eivät säväytä, mutta monipuolisuudellaan näyttely on antoisa ehkä jo hiukan sillisalaattia, mutta varmasti yleisöön menevä. Väkeä näyttelyssä onkin paljon. Kesänäyttelyt ovat selvästi vetovoimaisia. Nostan Kantokorvelle siitä hattua, että hän ei ole ottanut näyttelyyn ns. megatähtiä ollenkaan Branderia lukuunottamatta, vaan nyt on mahdollisuus tutustua vähemmän tunnettuihin, mutta laadukkaisiin taiteilijoihin. Laadun hän kyllä tunnistaa. Pakkohan se on myöntää. Pidän myös siitä, et kuraattori on asettanut taiteilijat itsensä edelle niinkuin kuuluukin, vaikka huomaan näyttelyn kokoamisessa jo raamatullisiakin piirteitä yllätys yllätys siinä mielessä, että kuraattori lienee ateisti. 3. kerroksessa on selvästi se tuonpuoleinen.

Astuessani lipunmaksupisteestä näyttelytilan puolelle, näyttely avautuu Sampsa Sarparannan realistisissa teoksissa. Alkoholi on niissä arjen ankeuttajana. Jotenkin se on suurin syyllinen siihen, miksi naisilla menee niin huonosti. Teokset ovat kuin alkoholistiperheen valokuva-albumista.

Alakerran teoksista vastaavat nuoret ja raikkaat mutta vielä paikkaansa hakevat taiteilijat, kun jo 2. kerroksessa kokemus ja laatu kulkevat käsi kädessä. Huikeita ovat kypsemmät naiset kuten Ipi Kärki ja Anneli Sipiläinen. Siinä kohtaa onneksi löytyy istuin alle, että voin istua ja kunnioittaa heitä. Hausjärveläinen Sipiläinen on aiheiltaan konservatiivinen, mutta hän on kehittänyt puupalamateriaalista omintakeisen klassisen tyylin ja mielestäni hän on kuvanveistäjänä taiturimaisempi kuin hän itsekään tiedostaa. Häneltä puuttuu rohkeus tarttua johonkin todella suureen juttuun.

Sama vaatimattomuus vaivaa Ipi Kärkeä, vaikka hän ei välitä mitä muut hänestä ajattelevat. Hän ei ole teoksillaan kosiskellut suurta yleisöä tai mahdollisia ostajia. Siltä näen hänessä koko näyttelyn suurimman taiteilijan. Menestys on kiinni pienistä valinnoista kiinni. Tekniikka on huikea, mutta hänen sijassaan keskittyisin nyt väreihin.

Virolaisfossiili Leonhard Lapin ei minua miellytä. Hänen mielikuvituksettomat isänsä kaava-arkkeihin maalatut konstruktiiviset teoksensa ovat tylsiä. Voiko niiden maalaamisesta edes nauttia. Vähän samanlainen kokemus ilmeisesti kuin palapelin palaaminen. Jaan Toomik on virolaistaiteilijoista paras. Hän tanssii isänsä haudalla videossa. Video on sykähdyttävä Toomakin muuvit ja musiikki ovat nykytaidetta parhaimmillaan.

Teoskuva on kuvataideviikkojen kuvapankista

Härkäpäinen mies akryyli 90x90 cm

2011-07-18T13:22:00.000+03:00

Olen raiskannut Picassoa, mutta niihän hänkin teki mm. Manetin Aamiainen ruohikolla-teokselle.:D Alkuperäinen teos Guernica 1937 on itse asiassa Picasson kuuluisin työ 776 x 349 cm kokoinen maalaus, joka kertoo Espanjan sisällissodassa Guernican pikkukaupungin inhimillisestä kärsimyksestä.

Maalasin teoksesta yksityiskohdan eli härän. Olen miettinyt härkää ja mielestäni se on tietyntyyppinen miesluonne. Tunnen itsekin erään tämänluonteisen miehen.:)

Ulvilan murhamysteeri

2011-07-05T11:52:00.002+03:00

Ulvilan veriteko on noussut Kyllikki Saaren ja Bodom järven murhien ohella suurten ratkaisemattomien rikosten joukkoon. Murha ei koskaan vanhene. Luin Hovioikeuden päätöksen asiasta ja mielestäni aivan oikeutetusti Anneli Aueria ei voitu tuomita rikoksesta. Mitään vahvaa näyttöä ei ole. Perhe on akateeminen Jukka S. Lahti oli psykologi ja Anneli Auer on ekonomi. Heillä oli huomattava pituusero. Lahti oli vain n. 160 cm pitkä ja hänen vaimonsa lähes 180 senttinen.Perheeseen kuului silloin 2-, 4-, 7- ja 9-vuotiaat lapset. Auer oli viihtynyt kotiäitinä usean vuoden ajan ja piti Internet-sivustoa nimeltä Perhekerho.
Jukka S. Lahden murhasta tulee mieleen vanhan ajan dekkarit, kuten John Dicksson Carrin suljetun huoneen murhat. Näyttää siltä, että ikkuna olisi hajoitettu vain sisäpuolelta, koska lasia ei ole paljoakaan ulkopuolella, mutta sitä ei voi varmaksi todeta. Ovea ei ole voitu avata, koska sen edessä on lasinsirpaleita. Auer ja hänen tyttärensä näkivät takkahuoneessa tummahupparisen miehen. Auer kertoo, että kun hän yritti mennä auttamaan miestään, niin tunkeutuja puukotti häntä rintaan. Aueria oli todella puukotettu.
Lisäksi Lahtea oli lyöty halolla, josta löytyi vierasta DNA:ta. Halon toimitusketju ja talossa käyneiden ihmisten DNA:t ovat tutkittu ja vastaavuutta ei ole ilmennyt. Lahti kuoli mahdollisesti sorkkaraudalla annettuun iskuun päähän. Vielä hätäpuhelun aikana hän luultavasti pyytää vaimoaan apuun. Tosin hätäpuhelun aikana kuuluneet sivuäänet ovat hyvin tulkinnanvaraisia.
Kysymys onkin siitä, miten Anneli Auer olisi ehtinyt piilottamaan murha-aseen, peseytymään, kätkemään suojavaatteet, koska hänellä oli poliisien saapuessa päällään yöpaita, johon häntä oli puukotettu. Poliisit tulivat 9 minuutissa ja hän oli siitä osan aikaa hätäkeskuksen kanssa puhelimessa ja pari minuuttia saapuvan poliisin kanssa puhelimessa. Kun poliisit saapuivat, hän oli pihalla odottamassa heitä. Pesutiloja ei ollut käytetty moneen tuntiin, koska ne olivat kuivat. 70 fileerausveitsen iskusta tulee valtavasti verta ja murhaaja ei ole voinut välttyä siltä. Fileerausveitsi on paljon käytetty ja sitä on ahkerasti teroitettu teroituspuikolla. Auer on kieltänyt sen kuuluvan heidän talouteensa ja heillä ei ole edes teroituspuikkoa. Lapset eivät myöskään tunnistaneet veistä.
Auerin syyllisyyden puolesta puhuu hänen tunnustuksensa. Hän sanoi, ettei muista murhanneensa Lahtea, mutta näin on varmaan täytynyt tapahtua, koska poliisit sen niin aukottomasti hänelle todistavat. Poliisin kuulustelutekniikat olivat hyvin kyseenalaisia tässä suhteessa ja he antoivat väärää tietoa Auerille. Hän ei ollut nukkunut useaan yöhön ja murtui kuulusteluissa. Vanhin lapsi pysyi loogisesti tarinassaan ja väitti edelleen nähneensä tunkeutujan, vaikka äiti kertoi itse tehneensä murhan.
Raskauttavia asioita ovat ne, että kun Auer oli vähän aikaa poissa hätäkeskuksen kanssa käydystä puhelinkeskustelusta, niin Lahti hiljeni ja ilmeisesti kuoli tänä aikana. Lisäksi muita viitteitä tunkeilijasta ei ole kuin halon DNA ja äidin ja tyttären kertomukset. Lahden kokoa 42 kengät ovat myös kateissa ja sen kokoisella kengällä on yksi verijälki kuistilla. Jossain vaiheessa poliisi pidätti porilaisen näyttelijän epäiltynä teosta ja Auer tunnisti hänet murhaajaksi. Hänet todettiin kuitenkin tutkimuksessa syyttömäksi. Tarina todella vaikuttaa huippusuunnitellulta lavastukselta. Vain Anneli Auer tietää, mitä todella tapahtui. Miksei naapurit kuullet mitään? Miksi Auer ei paennut lastensa kanssa naapuriin? Oliko kyseessä palkkamurha? Mitään tähän viittaavaa todistetta ei ole myöskään löytynyt.

Suprematismin houkutus

2011-06-19T20:40:00.001+03:00

Taiteeni on ollut jo muutaman vuoden varsin abstraktia ja olen aina ihaillut minimalistisia muotoja. Jostain syystä neliö ja suorakaide ovat minulle mieleisiä. Työskentelytapani on intuitiivistä ja päätän vasta maalatessani mikä muoto teokseeni tulee. Tällä kertaa valitsin väreiksi mustan ja valkoisen. Valkoiseen pohjaan alkoi muodostumaan harmaanmusta neliö.

Teos näytti jo tässä mielestäni kohtuullisen hyvältä, mutta jotenkin se ei kelvannut minulle. Laajensin ensin tumman alueen osuutta, mutta sekään ei miellyttänyt. Lopulta maalasin koko pohjan mustalla ja suorakaiteen reunaa lukuunottamatta ja sävystä tuli hyvin tummanharmaa ja eloisa.

Tajusin, että teos täytyy olla suprematismia ja minäkin olen saavuttamassa ehkä tietoisuudessani sen olennaisimman, mitä taiteeltani olen hakenut. Malevits ei nukkunut edes seuraavana yönä, niin mullistava hänelle oli oivallus, jonka hän teki mustan neliön äärellä. Hänelle musta neliö merkitsi neljättä ulottuvuutta, joka oli korkeamman tietoisuuden taso kuin kolmiuloitteinen maailma on. Musta neliö onkin abstraktin taiteen syntyteos. Hänet musta neliö ajoi kuitenkin umpikujaan ja hän ei maalannut 10 vuoteen.

Tämä voi tuntua jostakin mahtipontiselta, mutta joskus, kun olen vain maalannut jotain minimalistista, niin se teos ei ole henkinyt mitään minulle. Mutta kun hakemisen ja pohtimisen jälkeen tulee oivallus, vaikka näinkin yksinkertaiseen ratkaisuun, niin työssä näkyy se etsimisen jälki.

Minä Sosiaalinen median hyödyntäjänä

2011-06-04T23:39:00.001+03:00

Organisaation ja yksityisen täytyy löytää oikea tapa toimia avoimesti ja vuorovaikutuksessa mediassa. Ohjelmia tämän toteuttamiseen sitten löytyy. Monet pohtivat tällä hetkellä lähtevätkö he edes FB:n, vaikka se on välttämätöntä tiedottamista tänä päivänä.

Itse FB:n asiantuntijana ymmärrän tämän median arvon. FB on paljon muutakin kuin deittipalvelu tai sukulaisten yhteydenpitopaikka. Tulevaisuudessa mahdollisesti nerokasta ohjelmistoa tullaan käyttämään yritysten yhteydenpidossa ja tiedottamisessa. Sieltä etsitään myös yhteistyökumppaneita ja verkostoidutaan heidän kanssaan.

Facebook toimii myös tarvittaessa yrityksen sisäisenä tiedostusvälineenä jolloin siihen ei tarvita kalliita ohjelmistoratkaisuja. Itselläni oli puoli vuotta galleriatoimintaa Siikosen talo-nimisenä ”yrityksenä”. Tiedotuksen taiteilijoille ja yhteistyökumppaneille hoidin perustamalla suljetun ryhmän FB:n. Tätä ennen olin pyytänyt jo eri taideyhdistyssivuilta taiteilijoita FB-kaverikseni.

Heihin tutustumalla pyysin sopivampia heistä galleriaan näyttelyä pitämään ja liitin heidät suljetun ryhmän jäseniksi. Aloittelevan galleristin olisi vaikea solmia asiakassuhteita ilman taidemaailman kontakteja. Minä loin kontaktit pikaisesti FB:ssä. Tänä päivänä minulla on satoja suomalaistaiteilijoita kaverina ja olen perillä meidän kansainvälisistä ja kansallisista tähdistämme. Nuoret lupaukset ovat myös selvinneet. Asiantuntemus kasvaa ja nykytaiteilijat ovat huomanneet FB:n merkityksen tuoda itseään ihmisten tietoisuuteen ja saadakseen itse tietoa näyttelyistä ja apurahoista. Tämä on myös jaettua asiantuntemusta.

Ilmaiset blogi-ohjelmat Internetissä ovat myös hyödynnettävissä. Pystyt linkittämään pidemmät tarinat ja tiedotteet sosiaalisena linkkinä Facebookiin. Jossa ne ovat sitten helposti kommentoitavissa. Kommentointimahdollisuus juuri tuo vuorovaikutusta ja sitä käytetään mieluiten FB:n tapaisessa foorumissa, sen helppouden takia. Siikosen talolla ei ollut kotisivuja vaan Blogikotisivut, jotka linkitettiin mm. blogilistaan. Tärkein oli kuitenkin sosiaalinen linkki omille FB-sivuilleni. Merkittäväksi linkitykseksi nousi myös taidekritiikkisivuni Leenan blogi, jonka linkin olin saanut onnekseni merkittävän suomalaisen taidekriitikko Otso Kantokorven sivuille. Kiitos siitä hänelle itselleen! Sitä kautta Leenan blogia lukee suuri joukko taiteen harrastajia. Siikosen talo sai siis ilmasta mainontaa valtavasti toimintansa aikana.

Näyttelykyselyitä tuli jopa Sodankylästä asti, kun taiteilija oli tutustunut blogikotisivuilla Siikosen talon näyttelytiloihin ja nähnyt tietyn ruusuhuoneen kuvissa, johon halusi taidettaan esille. Googlen ilmaisilla työvälineillä oli mahdollista perustaa blogspot-sivu ja Picasa-kuvagalleriaan sai vietyä kyseiseen blogiin tarvittavat kuvagalleriat ja enemmänkin. Gmailiin perustettiin Siikosen talon sähköpostilaatikko. Ohjelmistojen hankintaan ja nettimainontaan kului siis 0 euroa.

Lähdin mukaan myös politiikkaan kansanedustajaehdokas Annika Kokon tukiryhmään ja nimenomaan mainostamaan häntä sosiaalisen median kautta. Käytin Facebookia hänen mainostamisessaan pääsääntöisesti. Mutta bloggasin myös Leenan blogissa ja Uuden Suomen puheenvuorossa hänestä ja hänen vaalitilaisuuksistaan. Lisäksi mainostin häntä jonkin verran Twitterissä. Hän käytti itse myös FB:tä vaalikamppanjassa hyväkseen, jolloin kommentoin hänen sivuilleen ja mainostin jakamalla hänen juttujaan sekä hänen kasvonsa tuli tutuksi omalle verkostolleni, joka oli silloin n. 1700 kaveria. Olen jakanut kavereita ryhmiksi ja kotipaikkakunnan ryhmään pommitettiin jonkin verran Annika-mainontaa. Lähetin määrätyille kohderyhmille Annikan omia tapahtumakutsuja. Esim. kun hän oli Espoossa vaalitilaisuudessa mainostin sitä espoolaisille. Aavistin kyllä, että osa aktiivisesta verkostostani kyllästyi Kokoomus-politiikkaan vaalien alla.

Olen ottanut tietyt teemat asiakseni FB:ssä ja blogeissani. Ne ovat uutiset, politiikka ja taide. Käyn päivittäin FB:ssä vähän niin kuin lukisin sähköpostit. Vastaan verkostoni kommentointeihin ja uutiset luettuani verkosta jaan ja kommentoin niitä statuksessani. Välillä lisään statuspäivityksen omista mietteistä yleensä uutisiin liittyen. Kommentoin ja ”tykkään” myös verkostoni kavereiden julkaisuista. Pyydän mielenkiintoisia ihmisiä kaverikseni ja välillä teen jonkun kohderyhmäiskun.

Olen perustanut myös akateemikko Outi Heiskasen fani-sivut FB:n. Hänellä on nykyään 539 fania. Silloin tällöin googletan, mitä hän tekee parhaillaan ja linkitän tiedon hänen fani-sivuilleen. Se lisää sivujen kiinnostavuutta. Seuraan myös politiikkojen fani-sivuja ja erityisen hyvin toimii sosiaalisessa mediassa Alex Stubb. Hän itse tweettaa ja status-päivittää kuulumisiaan. Hänen toiminnassaan on henkilökohtainen ote. Annan välillä itsekin hänelle palautetta kuten miten hän pärjäsi Uudenmaan puolueiden vaalitentissä hänen sitä pyytäessään. FB:ssä Stubbilla on tällä hetkellä 5700 fania. Yhdysvaltojen Presidentti Obamalla niitä on n. 21 miljoonaa.

Turkin Dolmus-bussi

2011-06-02T23:22:00.000+03:00

Turkin Alanyassa lomaillessani toukokuun lopulla jouduin tekemisiin huonosti järjestetyn joukkoliikenteen kanssa. Dolmus-bussit sahaavat 6 reittiä edestakaisin ja pysähtyvät minne sattuu sekä pysäkeille. Meidän hotellin editse ajoi 2 reitin Dolmus ja se pysähtyi viitotessa. Viittojan täytyi vain olla vartija tai muuten bussikuskit heittäytyivät hankaliksi. He eivät pysähtyneet ja eräs pysähtyjä sanoi, että tämä ei mene keskustaan, vaikka bussin etuosassa luki i centrum. Luultavasti tämä on joku yhteinen sopimus, jotta vartijat ovat oikeutettuja tippiin. Tämä juomarahakulttuuri on niin kimurantti, että siitä saisi oman bloggauksensa.

Dolmus-bussi ei ole myöskään informatiivinen. Päätimme lähteä sillä satamaan. Bussi pysähtyy vain omalla väylällään ja turisti voi vain arvailla mistä kohtaa satamaan olisi lyhin kävelymatka. Saimme onneksi neuvoja turkkilaiselta kanssamatkustajaltamme sataman suhteen. Paluumatkalla oli sitten suuria ongelmia. Bussi 2. pysäkille pysähtyi myös muita busseja ja kysyinkin yhdeltä numerottomalta Dolmukselta, että onko tämä numero 2. Kuski vastasi "jees, jees" ja maksoimme 1,25 liiraa henkilö ja hyppäsimme kyytiin. Ajoimme pitkän matkaa ja hoteliamme ei näkynyt. Lopuksi bussikuski ilmoitti, että matkamme päättyy nyt tähän. Olimme jossain syrjäkylillä ja ainoa keino oli napata taksi, jonka onneksemme löysimme.

Suosittelen kokemattomalle turistille rantareitin Dolmus-bussia numero 1, koska rantojen takia on oma rantakohta helpompi havainnoida sekä tietysti keskusta ja satama. Täytyy vain ensin kävellä rantaan ja etsiä sieltä bussipysäkki.

Amos Andersonin taidemuseon helmiä

2011-05-19T00:36:00.001+03:00

Einar Reuter alias H. Ahtelalta on esillä kaksi eleganttia maisemaa. En tajunnut museossa, että H. Ahtela on Helen Schjerfbeckin ystävä Einar Reuter, koska hänellä on taiteilijanimi. Hänen tapansa maalata muistuttaa Helenin modernismia, mutta museossa esillä olevat taulut ovat kuulaita talvimaisemia ja hyvin minimalistisia. Liian vähän arvostettu taiteilija ehdottomasti, joka on jäänyt Helenin varjoon.

Konstruktiivisen taiteen osaajilta Sam Vannilta ja Unto Pusalta on esillä teoksia. Pusan "Elämäniloa" vuodelta 1955 on yksi hänen parhaista teoksistaan. Se on täysin abstrakti työ. Tove Jansson on myös hyvä taidemaalari. Pidän hänen omasta muotokuvastaan nimeltä ”Nainen” ja vuodelta 1942. Siinä on hienot värit. Birger Carlstedtin kalatyö on mainitsemisenarvoinen. Samoin suurikokoinen maalaus Erik Enrothin ”Espanjalainen hedelmätori”, jossa on dramaattiset värit, joista tulee mieleen flamenco.

Antti Alasen bloggaus Valon rakentajat-näyttelystä

Pauliina Turakka Purhonen AA:n taidemuseossa

2011-05-18T18:55:00.001+03:00

Pauliina Turakka Purhonen on avoin ihminen. Hänen teoksiaan katsoessaan Amos Andersonin taidemuseon Pistoja ja vetoja-näyttelyssä saa tietää miltä hän ja hänen miehensä Kalle näyttävät alastomina. Jopa näyttelyssä käytyään saa tietää senkin, miltä hänen ystävänsä näyttävät ja heidän nimensä. Myös Turakka Purhosten koti on maalattu monesta eri näkövinkkelistä katsoen.

Pauliinan silmissä on jotain maagista ja eräs seurueestani tunnisti japanilaisuutta niistä ja joissain nukeissa sekä tiettyä androgyynisyyttä. Uskonto on myös monissa hänen töissään mukana ja niinpä museon kappeli on somistettu osittain hänen nukketöillään.

Taidemaalarina hän edustaa tätä taidokkaan realistista nykytaidetta, jossa kuitenkin taiteilijan sisäiset myllerrykset värittävät teoksia. Hänessä on jotain samaa kuin Miss Komprossa, vaikka hän kuvaakin omaa arkeaan. Hänen omat nukketyönsä esiintyvät myös tiuhaan hänen maalauksissaan. Eräs maalaus, jossa hän on nukkena ja hänen lähes tunnistamattomat kasvonsa näkyvät vielä peilistä, on näyttelyn parhaita teoksia. Siinä on mielestäni aika filosofista ajattelua omasta identiteetistään.

Turakka Purhosen valööri sopi erityisen hyvin museoon, kun vielä yläkerrassa on vielä monta Magnus Enckellin teosta. Ne ovat muuten sitä sovinnaisempaa Enckelliä.

Taulu Ipelle

2011-05-09T22:41:00.001+03:00

Olen maalannut varsin satunnaisesti Espoonkeskuksen näyttelyn jälkeen. Osasyy on tyytymättömyys omiin töihini ja myös rahapula. Päätin Saksan matkallani opetella vähän piirtämään. Olen Carolus Enckellin tapaan suoraan maalariksi siirtynyt taiteilija ja piirustustaito on jäänyt lapsipuolen asemaan. Jotenkuten osaan piirtää siveltimellä, mutta lyijykynätyöskentelyni on kömpelöä. Esittelenkin joitain harjoituksiani ja myös uusimman maalaukseni.

Tässä on viime aikoina tekemiäni guassitöitä pari kappaletta. Mallit teoksiini ovat vuosisatojen takaa modernisoituina versioina.

Moselin Zellissä piirtämiäni luonnoksia. Parissa teoksessa on sorruttu värittämään seudulle ominaista pittoreskia tyyliä. Kolmas teos on Moselin yli kulkeva kävelysilta, joka mielestäni meni pilalle ja sotkin sen.:) Ilmeisesti piirtämisestä on hyötyä, kun eilen loppuun maalaamassani teoksessa "Ipe" on minulle epätavallista piirtämistä oma kerroksensa.

Teos kuvaa aika hyvin Ipeä itseään, jolle teoksen maalasin tupaantuliaisiin. Hän muuttaa yksin asumaan lapsuudenkodistaan. Kyseessä on siis parikymppinen nuori nainen.

Hyvinkään uusi kaupungintalo Wanhan villatehtaan alueella

2011-05-09T21:33:00.001+03:00

Wanhan villatehtaan aluetta saneerataan muutama vuosikymmen kestävillä projekteilla. Vanhoja Valtion villatehtaan tiloja on saneerattu toimistotiloiksi, liikuntahalliksi, ravintolaksi, museo- ja taidekeskukseksi ja viimeisin hanke on kaupungin talon siirtäminen vanhalta virastotalolta tänne. Koko ajan ympärille on rakennettu uusia kerrostaloja.

Kaupungintalo

"Kaupungintalon muutossa villatehtaalle siirtyy noin 150 kaupungin työntekijää. Toimistotilojen lisäksi uuteen kaupungintaloon tulee kaupunkilaisille tuhannen neliön aulatila. Avotilaa suositaan, sanoo uuden kaupungintalon arkkitehti Heli Javanainen, Arkit Oy:stä." Lue lisää...

Henkilökunta kahvilla yhteisessä olohuoneessa

Kaarina Kaikkosen teos

Kaupungintaloa hallinnoi kaupunginjohtaja Raimo Lahti

TechVilla teknologiakeskus

Matkakertomus Moselin Zellistä IV

2011-05-02T21:31:00.000+03:00

30.4.2011 Zell

Kävelin aamupäivällä kunnon lenkin kaikkineen. Kaupunkia lähestyttäessä lentokentältä päin vasemmalla on huoltamo ja sen vieressä raha-automaatti. Lopuksi kävelin sinne ja takaisin. Levähdin mennen tullen hauskasti maalatulla puistonpenkillä.

Kävelymatkan päästä en ole löytänyt kuin vanhan rouvan pitämän pienen ruokakaupan. Osa porukasta lähtikin joen toiselle puolelle kukkulan laelle vuokra-autollaan, josta löytyy shoppailuun mahdollisuudet.

Nuoret pelaavat Hankala-peliä kahdella korttipakalla. Lähdin piirtämään erästä taloa ja paikallinen mieshenkilö tuli kertomaan minulle paikallishistoriasta. Vastarannalla Kaimtissa asuivat aikanaan keltit ja Zellin vanhassa kaupungissa roomalaiset. Kaimt paloi n. 80 vuotta sitten lähes maan tasalle ja se on rakennettu uudelleen. Siksi se on niin erilainen kuin vanhan kaupungin puoli.

Erittäin hyvä viini on paikallinen 2004 Antonin Riesling semi.

1.5.2011 zell

Valkeni viimeinen päivä Saksassa. Aamupäivä meni pakatessa matkatavaroita yhteen. Ryanairilla on tiukat vaatimukset. Ruumaan menevä laukku painaa meillä lähes 15 kg ja käsimatkatavaralaukku n. 10 kg. Lisäkiloja voi ostaa lentokentältä, mutta en halua. Söimme italialaisittain ciapatta salami ja italialaisessa gelateriassa jäätelöannokset. Täällä on toisin kuin Suomessa annokset paremman näköisiä luonnossa kuin menun valokuvissa. Lentokenttäbussi lähtee Zellistä n. klo 15.30 ja on Hahnin kentällä klo 16.10. Lennämme Suomeen Ryanairilla klo 18.20. Opelin vuokraus Herziltä viidelle hengelle maksoi 300 euroa/viikko.

Matkakertomus Moselin Zellistä III

2011-05-02T21:24:00.000+03:00

28.4.2011 zell

Tämän pienen huoneen tapetti, jossa nukun, muistuttaa minua Riihimäen kodin olohuoneen tapetista. Se on voimakkaasti kohokuvioista ja luonnonvaaleaa. Talossa on paljon vanhoja tekstiilejä kevyitä läpinäkyviä verhoja ja röyhelöisiä tyynyjä. Täällä on paljon hempeää vaaleanpunaista. Lattioissa on kokolattiamatot, joiden päällä vielä niitä suojaavia mattoja. Sapenvihreä sohva kohokuvioidulla kankaalla on tavattoman kaunis ja se sointuu verhojen kanssa. Frau Binz, joka asui tässä talossa, oli käsityöihminen. Talossa on vuosikerroksia 1900-luvun monelta vuosikymmeneltä. Asumme Mustan kissan talossa kuin kotiseutumuseossa. Oviverho on 80-luvun rusehtavaa paksua kangasta. Kokolattiamatto on samaa värimaailmaa. Ehkä Frau Binz harjoitti majatalotoimintaa jo. Talo on kuitenkin 50 m päästä mustan kissan kaivosta, joka on kaupungin sydän.

Katsoin ikkunasta. Näin vain keltatakkisen postinaisen. Suomessa posteljoonit ovat usein miehiä. K. jakaa postia ja kävelee sen myötä 10 km työpäivän aikana. Harmaata vuokra-autoa ei näy am Brömenbad:illa. Voisin pestä nyt hiukseni, mutta aikaisemmat suihkuttelijat ovat ehkä käyttäneet kaiken lämpimän veden. Yllätyksekseni lämmintä vettä on loputtomiin.

Zellissä on monta kissaa esittäviä takorautakoristeita talon seinissä. Täällä on kissapatsaita ja karvaleluja ikkunassa. Vastapäisessä lilanvärisessä talossa pohjakerroksen suuressa ikkunassa istuu kaiken päivää harmaa oikea kissa. Yöllä kissa on poissa. Neil Hardwick jo kysyi 70-luvulla televisiossa Where’s the cat? Vastaus kysymykseen on The cat is on the moon.

Ostin tänään peruselintarvikkeita ja söimme rannassa bratwurst-hodarit, jotka ovat 2 euroa/kpl. Pienet linnut halusivat jakaa lounaamme. Ostin vehnäpitkon, joka on vielä vähemmän makeaa kuin Suomessa. Se on todella lähellä ranskanleipää.

Mahdollisesti matkaamme huomenna bussilla Buddha-museoon. Kysyn asiaa turisti-infosta. Tämä paikka on jo niin nähty. Eniten minua harmittaa, kun en löydä kameran akkulaturia matkatavaroista. Tähänkö kuvaaminen loppui?

Päätin suosia tänään suositun lähiravintolamme Ristorante Que Vadisin terassia. Söimme italialaisittain, minä lasagnea ja L. Tortellinia. Annosten mukana tuli leipäkori, jossa oli sämpylöiden mukana aromikasta maustevoita. Herkullisen illallisen huuhdoimme mineraalivedellä. Hintaa aterialle tuli tipit mukaan laskien 20 euroa.

Tämä pääsee ehdottomasti surkeiden matkojen top 5:een. Vaikka koin yksinäisyyttä Zell am see:ssa viime kesänä, niin kohde oli tätä paikkaa hienompi. Tämä on liian pieni tehdäkseen minuun vaikutuksen. Täällä ei ole muuta kuin Riesling viini ja vanhoja taloja. Mutta nautin toki aina matkustelusta.

Luonnostelin tänään rantakahvilassa vastarannan Kaimtin taloineen ja rinteineen. Osaan jo aika hyvin piirtää joka talon kohdilleen. Muutama pieni moka tuli, muttei mitään pahasti häiritsevää. Huomenna lähdemme sitten minä ja L. Traben Trarbachiin, koska siellä on Buddha museo. Toivotaan, että retkemme on edullinen. Bussi lähtee kävelysillan kupeesta klo 11.29 ja matka Traben Bahnhofin pysäkille kestää puoli tuntia.

29.4.2011

E. lähti mukaan Traben Trarbachiin ja tytöt kiersivät yhdessä Buddha-museon, koska itse pidin 15 euron aikuistenlippua kalliina, niin kävelin sillä aikaa Trapen Trarbachissa ja paistattelin päivää puistonpenkillä luonnostellen pienen kuvan kaupungista. Bussimatka Zellistä Traben Trarbachiin maksoi aikuiselta 5 euroa ja lapselta 3 euroa.

Ristorante Que Vadiksella on italialainen omistaja. Se on hyvin suosittu ja muutaman metrin päässä Mustan kissan talosta. Aterioimme siellä uudestaan. Tilasin pienen salaatin ja Tonnikalaspagettia. Join ¼ kannun punaviiniä ja still water:ia. L. söi Tagliatelle Frutti di mare ja joi lasin kokista. Aterian hinnaksi kertyi 25 euroa.

Matkakertomus Moselin Zellistä II

2011-05-02T20:18:00.000+03:00

26.4.2011 zell

Tilasimme eilen molemmat edulliset snitzelit 200 g. leivitetyt porsaanlihapihvit Schatzkammerin viinituvassa. Joimme annoksen kanssa 2 lasia valkoviiniä ja 2 lasia mineraalivettä. Koko lysti maksoi 22,50 euroa. Annoin tarjoilijalle, joka on vanha rouva tippiä 2,50 euroa.

27.4.2011

Kävimme tutustumassa Bernkastel-Kues:in idillisessä kaupungissa. Joimme talon vuokraajan lähettämää 1992 vuoden rieslingiä, joka on luultavasti talon omaa viiniä. Söimme L:n kanssa Grill Antalayassa. L. söi spagettia ja minä pita Kebabin. Lisäksi joimme mineral wateria ja laskun loppusumma oli 14 euroa.

Matkakertomus Moselin Zellistä I

2011-05-02T18:52:00.001+03:00

24.4.2011 zell

Ryanair lentää Saksan Hahniin, joka on ent. Naton lentokenttä. Siellä ryhmäämme oli vastassa itä-saksalaiset Zaubitzerit. Hahnista on lyhyt matka Luxemburgiin, jos haluaa lomailla siellä. Me kuitenkin suuntasimme Moselin laaksoon Zellin pieneen kaupunkiin.

25.4.2011 zell

Zaubitzerit olivat aamulla valmistaneet suurenmoisen saksalaisen aamiaisen. 3 eri juustoa, useita makkaroita, lämpimiä sämpylöitä, värjättyjä keitettyjä kananmunia ja jälkiruoaksi frau Z. leipomaa suussa sulavaa kakkua. Saksalaiset ystävämme suosivat itse mansikkahilloa sämpylöiden päällä.

Mustan kissan talossa on kotiseututunnelma. talon alin kerros on maan päällä oleva kellarikerros. Autotallissa on odottamassa loppukesän viinin korjuuta 3 isoa tynnyriä. Täällä on joka puolella viiniköynnöksiä yhteensä 450 ha. Joka kadunkulmassa on myynnissä Zeller Schwarze Katz Riesling valkoviiniä. Ostin 6 erilaista pulloa sitä hintaan 26 euroa. Nautiskelemme niitä porukalla lomaviikon aikana.

Kun joimme vielä munalikööriä suklaa-keksi-kupposista keittiön pöydän äärellä Mustan kissan talossa, meillä oli antoisa keskustelu ja vieläpä englanniksi. K. on viisas nainen. Hän ymmärtää, että lapset ovat vain lainaa ja antaa tyttärensä mennä. Varmaan se, että hän on asunut Itä-saksalla erilaisessa kulttuurissa 18 vuotiaaksi asti, kunnes Saksat yhdistettiin, on auttanut häntä ja S. suhtautumaan erilailla lapseensa kuin meillä monella on tapana länsimaissa. Hänestä itä-saksalaisten asiat eivät ole paremmin nykyään vaan erilailla. Poissa on DDR:n aikainen turvallisuus, johon kuului hyvät työpaikat ja yhteiskunnan huolenpito. Nykyään toimeentulo ja työ aiheuttavat huolta. K. ei ole saanut koulutustaan vastaavaa työtä. Mutta mahdollisuudet ovat esim. matkusteluun tai opiskeluun ulkomailla. K. kertoi, että heillä ei saa tappaa kärpäsiä, koska silloin rahaa häviää.

Sellon vaalisäbinää

2011-04-15T21:42:00.002+03:00

Lähdimme vartavasten katsomaan Espoon Kokoomuksen järjestämää vaalikarnevaalit Leppävaaran Sellossa, koska Alex Stubb oli tulossa paikan päälle. Läsnä olivat Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaista ainakin Annika Kokko, Eero Akaan-Penttilä, Elias Erämaja, Anna Helin, Kari Järvenpää, Petteri Järvinen, Pia Kauma, Ari Konttas, Tommi Laakso, Elina Laavi, Ahmed Ladarsi, Sanna Lauslahti, Elina Lepomäki, Marjo Matikainen-Kallström, Outi Mäkelä, Mari Nevalainen, Lasse Norres, Helinä Perttu, Tommi Sandström, Kari Tolvanen ja Raija Vahasalo. Ne jotka olivat paikalla, mutta en 2 tunnin bongailuista huolimatta tajunnut kansanedustajaehdokkaaksi, on syytä pohtia muita hommia. Tilaisuuden juonsivat Lotta Backlund ja Janne Jokinen. Iltapäivän pääesiintyjät olivat Alexander Stubb ja Jyrki Katainen.

Menimme paikalle tuntia ennen karnevaalien alkua ja kiersimme Sellon kauppakeskuksen läpi. Istuimme lähikahvilaan katselemaan, kun ehdokkaat saapuivat paikalle rekvisiittansa ja pienten vaalilahjojen kanssa. Huomiota herätti Helinä Pertun värikkäät ruusukimput, joista hän avustajansa kanssa jakoi ruusuja ohikulkijoille. Tarjoolla oli myös Kari Järvenpää-muki, Akaa-Penttilä-avaimenperä ja Lauslahti-tulitikut. Monilla oli karamellikorit jaossa. Vaalihumun keskellä kävi kyllä mielessä, että fiksu ehdokas kampanjoi jossain ihan muualla, kun ehdokkaita oli niin paljon, että päät yhteen kolisivat. Moni leppävaaralainen seurasikin karnevaalia toisen kerroksen "lehtereiltä". Kaiuttimet olivat alkuun niin hiljaisella, että kolmen ensimmäisen ehdokkaan haastattelut menivät täysin ohi. Ääntä lisättiin ja homma alkoi sujumaan.

Tapasimme Alex Stubbin, joka kaappisi häntä diggailevan tyttäreni kainaloonsa valokuvan ottamista varten. Stubbilla on kolmas aisti, kun hän vainusi jo ihailijansa, kun vasta lähestyimme hänen seuruettaan. Vaaliflaijerissa oli sopiva paikka nimikirjoitukselle. Kaikkea oli ajateltu.:) Hän on kyllä sympaattinen henkilö kysyessään tyttäreltäni: "Onko kevättä rinnassa?". Kahden tunnin odottelun ja hikoilemisen jälkeen voikin todeta, että kyllä se kuitenkin kannatti. Hyvää kevättä lukijat!

Äänestetään Kokoomuksen Annika Kokko eduskuntaan Uusimaalta!

2011-04-13T22:10:00.000+03:00

Suosittelen äänestämään Uudeltamaalta Kokoomuksen Annika Kokkoa Eduskuntaan. Kyseessä ei ole pelkästään hyvinkääläinen paikallispolitiikko, vaan ainesta on nousta merkittäväksi valtakunnalliseksi vaikuttajaksi.

Annikalla on hyvät suhteet Kokoomukseen ja hän tuntee paljon poliittisia vaikuttajia ja kuntien päättäjiä valtakunnan tasolta. Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen on hänen ystävänsä ja suosittelee myös äänestämään Annikaa. Kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen mielestä Annika on sellainen politiikko, jonkatyyppisiä hän toivoo paljon eduskuntaan. Hän ja Annika tekevät yhteistyötä politiikassa.

Annika on kasvatustieteiden maisteri ja toimii Kansallisen sivistysliiton opintojohtajana Helsingissä sekä hän on Hyvinkään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Politiikassa hän on ollut mukana vuodesta 2001. Hänellä on lukuisia luottamustehtäviä, kuten Kuuma-kuntien hallituksen varapuheenjohtajuus, Kansallisen kulttuuriliiton puheenjohtajuus sekä Uudenmaanliiton ja Kuntaliiton valtuustojen jäsenyys.

Eduskuntaehdokas Annika Kokkoa Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen luonnehtii seuraavasti: ”Annika on upea nainen! Hän on kova rouva tekemään töitä ja päätöksiä. Annikalle välittämisen arvo on yksi tärkeimmistä arvoista. Välittämistä ei voi ulkoistaa viranomaisille. Välittäminen on ihmiseen kuuluvaa vastuuntuntoa. Tarvitaan arkipäivän tekoja tulla kanssaihmisen lähelle.”

1990-luvun lama Suomessa

2011-04-09T13:52:00.001+03:00

Kaikki, jota ovat joutuneet taloudelliseen ahdinkoon 1990-luvulla, äänestivät luultavammin EU:hun liittymisen puolesta 1994. Lipposen hallitus teki ylimielisesti, kun ei muiden maiden tavoin pitänyt toista kansanäänestystä EMU:n liittymisestä. He ajattelivat kuitenkin mielestäni Suomen parasta laman vaikutukset tuoreessa muistissa ja ehkä pelkäsivät, että kansalaiset äänestävät EMU:n nurin, kuten Ruotsissa.

Suomen 1990-luvun alun lama oli syvempi kuin 1930-luvun lama. Työttömyys nousi 3,5%:sta 18,9%:iin ja bruttokansantuote laski 13%. Helibor oli korkeammillaan 16% luokkaa. Rahan arvo laski, koska markka devalvoitiin kaksi kertaa viennin käynnistämiseksi ja lopulta se jätettiin kellumaan, jotta se itse ohjautuisi oikealle tasolle.

Miksi sitten Suomi ajautui näin pahaan lamaan. Eräs syy oli 1980-luvun talouspolitiikka, jolloin rahamarkkinat vapautettiin ja yrityksille ja pankeille mahdollistettiin ulkomaisen lainan saanti. Jokainen pankki ekonomisteineen suunnitteli valuuttakori-käsitteisen lainatuotteen, jossa oli sopivasti eri valuuttoja ja näin lainan korko saatiin entistä matalammaksi. Kun Suomen markka devalvoitiin kaksi kertaa ja jätettiin kellumaan, niin yrittäjille tuli n. 10-20% prosentin lasku lainamäärän suhteessa saman tien maksettavaksi. Pankit olivat pistäneet lainahanat kiinni ja moni yritys meni tästä syystä konkurssiin. Tästä toiminnasta johtuen ihmisiä jäi paljon työttömäksi ja he eivät pystyneet maksamaan asuntovelkojaan. Pankkien luottotappiot kasvoivat ja yrityksillä meni entistä huonommin, koska ihmisillä ei ollut varaa kuluttaa. Tänä aikana syntyi myös käsitteen kulutusjuhlat ja kasinotalous, jolloin velkarahalla rahoitettiin yritystoimintaa ja ostettiin kiinteistöjä.

Suomen kansallisosakepankki teki kokoon ja riskinkantokykyyn nähden ylisuuria operaatioita, jotka olivat muun muassa kannattavuusvaikeuksissa olevan Tampellan osto vuonna 1987 ja neitsytsaarelaisen hotellihankkeen luototus 400 miljoonalla markalla vuonna 1988. Ihmiset myös kuluttivat paljon ja muodostui asuntokupla asuntojen korkeista hinnoista johtuen. Toinen syy oli Neuvostoliiton kaupan romahtaminen.

Pankkitoimintahan perustuu ihmisten talletuksien uudelleenlainaamiseen ja edessä oli tilanne, että pankit oli menossa konkurssiin. Pahimmassa tilanteessa oli SKOP. Pankkien pelastamiseksi perustettiin Valtion vakuusrahasto, joka myönsi pankeille lainapohjaista pankkitukea. SKOP:ia ei pelastanut mikään ja ihmisten säästöt jäivät valtion maksettavaksi. Valtio perusti 1992 Arsenal nimisen ”roskapankin”, joka realisoi ongelmaluottojen vakuutena olleita kiinteistöjä. Arsenalissa oli töissä parhaimmillaan 700 työtekijää.

Lama-ajan legendan maineen sai kokoomuslainen valtiovarainministeri Iiro Viinanen (1991-1996), joka oli joko vihattu tai ihailtu tiukan talouspolitiikkansa ansiosta. Hän veti kukkaronnyörit niin tiukalle ja leikkasi valtion kuluja, että siitä syystä jopa lama syveni. Viinanen sanoi, että kohta ei saada ulkomailta ollenkaan lainaa, jos ei nyt leikata. Samantyyppistä säästökuuria vaatii nyt EU kriisimaille tänä päivänä ja puolet Suomen kansasta haluaisi laittaa kriisimaiden velkahanat kiinni. Suomi on historiansa ansiosta Euroopan mallimaa, koska meidän pankeilla ja päättäjillä on muistissa 1990-luvun vaikeat lamavuodet.

Lähteet:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_1990-luvun_alun_lama

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_pankkikriisi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Iiro_Viinanen

Anna Retulaisen näyttely Kalhama&Piipolla

2011-03-29T21:40:00.004+03:00

Suomalaiseksi taidemaalariksi Anna Retulainen maalaa saksalaistyyppisesti. Hänestä tulee mielee naispuolinen Baselitz, jonka tapana on maalata teos kerralla valmiiksi. Jos tulee virhe, niin sitä ei korjata, vaan teos mahdollisesti joutuu roskiin. Mutta siinä missä Baselitz on syvällinen ja poliittinen taiteilija, niin Retulainen enemmänkin arkisten asioiden kuvaaja. Silti hän on nyt lähimpänä kansainvälisyyttä kuin koskaan. Aikaisemmin olen nähnyt pari hänen harmaata vihannesasetelmaansa, joissa on värin häivähdyksiä. Ne ovat vielä hiukan laskelmoivia konservatiivisuudellaan eli suuren yleisön makuun.

Näyttelyn vaikuttavin työ suuri teos "Oma puu" on virtuoosimaisesti maalattu puna-vihreä teos, jossa voimakkaimmin tulee esille taustan valkoisuus. Harvemmin kukaan on irroittanut omenapuuta puutarhasta ja asettanut sen valkoiselle taustalle. Se näyttääkin melkein enemmän kukkakimpulta. Sara Hildenin taidemuseo on hankkinut sen jo kokoelmiinsa. Kauppa on käynyt näyttelyssä muutenkin hyvin. Teos Home - Mustasukkaisuus on minimalistinen ja lähes mustavalkoinen työ ikkunasta. Erittäin hyvä maalaus ja luultavasti se on menossa yksityiskokoelmaan.

Vielä on ostamatta osin räikeänkin vihreä, mutta rouhea ja näyttävä työ Pizza con i fiori di zucca eli Marmorit ruohikolla tiiliseinän edessä. Rouhean tiiliseinän ja ruohikon vastakohtana on vähäisellä värimassalla värjätyt marmorit. Teos on yksi näyttelyn ristiriitaisin. En osaa päättää onko se jopa näyttelyn paras työ, kun vihreä väri hiukan ärsyttää, mutta juuri siksi se on luultavasti huipputyö. Tiilet ovat kuin oikeita vanhanaikaisia raakatiiliä, jotain siinä taulussa on. Voisin hyvin kuvitella sen vaikka Moderna museetin seinällä.

Retulainen maalaa siis suurikokoisia teoksia, jotka ovat joko lähes mustavalkoisia tai värikkäitä. Alaston kriitikko on laittanut omaan blogiinsa näyttelyn teoksista kuvia. Minua häiritsi mustapohjainen teos, jossa on sininen pöytä ja keltaiset kukat. Retulaisen heikkous on värisilmä ja hän käyttää aika vanhanaikaisesti värejä. Teokset eivät ole mielestäni täysin nykytaidetta, vaikka upeita ovatkin. Ennemmänkin ne ovat sitä uusekspressionismia maalausjäljeltään.

Luento "Valtimotautien ehkäisy" sisätautien erikoislääkäri Kalle Hakala

2011-03-27T21:59:00.000+03:00

Tiesitkö, että Euroopan vuosittaista kuolinsyistä ateroskleroosi eli valtimotauti on yleisin. Naisista 43% ja miehistä 55% kuolee tähän sairauteen. Miehet sairastuvat keskimäärin 10 vuotta naisia aikaisemmin. Kyseessä on elintapasairaus, johon voidaan vaikuttaa paljonkin hoitamalla riskitekijöitä.

Ateroskleroosin eri tautimuodot:

ääreisvaltimot
sepelvaltimot
aivovaltimot

Nämä johtavat seuraaviin:

glaudikaatio (katkokävely) ja alaraajakuolio
sydäninfarkti
sydänperäinen äkkikuolema
aivohalvaus

Miten sitten ehkäistään valtimotaudin syntymistä?
Tähän on kaksi tahoa eli yksilön oma osuus ja yhteiskunnan osuus. Väestötason strategioita on esim. Pohjois-Karjala-projekti, joka pitää sisällään:

tupakoinnin vähentäminen
lihavuuden vähentäminen
ruokavaliot
liikuntastrategiat
korkean riskin potilaiden hoito

Intenventio-tutkimukset käsittävät absoluuttisen ja suhteellisen riskin kartoitusta. Absoluuttinen riski voi olla esim. korkea ikä, jolle ei mahda mitään. Suhteellinen riski on taas esim. kohonnut verenpaine, jota voidaan laskea lääkehoidolla, jolloin sairastumisriskiä pienennetään. Tutkimuksessa se on verokkiryhmä, joista toisessa ryhmässä annetaan lääkettä ja toisessa ei. Tutkimuksissa on myös todettu, että resursseja ei kannata tuhlata nuorten ihmisten hoitamiseen, vaan yli 50-vuotiaiden miesten ja yli 60-vuotiaiden naisten ennalta ehkäisevä hoito on tarpeellista (absoluuttinen riskien arviointi). Useampiaikaiset vaaratekijävaikutukset riskiin ovat ikä, verenpaine, kolesteroli, tupakointi ja lähisukulaisella ennenaikainen ateroskleroottinen valtimotautitapahtuma.

Terveyttä edistävät tekijät:

painoindeksi <25, ei keskivartalolihavuutta miehillä <100 ja naisilla <90.
tupakoimattomuus
terveellinen ruokavalio
verenpaine korkeimmillaan 140/90
kolesteroli <5

Lopuksi vielä metabolisesta oireyhtymästä. On siis hyvin tavallista, että ihmisellä on riskitekijöiden samanaikaisuutta, kuten

keskivartalolihavuus
matalaa HDL-kolesterolipitoisuutta
verenpainetta
korkeaa triglyseridipitoisuutta (rasva)
suurentunutta veren glukoosipitoisuutta (sokeri)

Investigations of a dog

2011-03-25T19:05:00.001+02:00

Terveisiä Tukholmasta! Olen juuri nähnyt Magasin 3 hienon näyttelyn "Investigations of a dog" eli "Erään koiran tutkimuksia". Nimi perustuu Franz Kafkan novellikokoelmaan ja kertoo koirasta, joka ajattelee yhteiskunnasta kriittisemmin kuin lajitoverinsa. Kokoelmanäyttelyn kuraattorina toimii Tessa Praun. Tällä kertaa neuvottelin itselleni lehdistöoikeudet. Minulla on Magasin 3:n naisjohtajan lupa kuvien julkaisuun. Oli muuten hauskaa kirjoittaa pressilistan lehden nimen kohdalle Leenan blogi.

Stephane Thidetin (1974) teos Sans titre 2008 kuvaa Ranskan hiiliteollisuutta ja siellä tapahtunutta kaivoksen sortumaa. "Hiilikasa" on todellisuudessa käärepaperista tehtyä silppua. Minulle tuli valtava mieliteko ottaa sitä käteeni, vaikka niin ei saa tietysti tehdä. Nykytaidenäyttely tarvitsee tällaisia teoksia.

Näyttelyn kiinnostavimpiin taiteilijoihin kuuluu afroamerikkalainen Kara Walker (1969), joka kritisoi orjuutta ja ajaa mustien oikeuksia tuoden esille orjuuden todellisia kasvoja ihmissilhueteillaan. Näyttelyn seinälle on maalattu erään orjattaren elinkaari ja teos on Untitled 2005. Omistaja seisoo sivummalla teoksessa ja kävelykeppi asetettu sivulle niin, että teoksessä esiintyvien lukuisten pikkulapsien siittäjästä ei ole epäilystäkään. Naisen elämä on kuvattu kolmessa vaiheessa juuri sukukypsyytensä saavuttaneena nuorena, jolla on pieni vauva rintaruokinnassa. Seuraavassa vaiheessa hän on päälle kaksikymppisenä ja pieni vauva rintaruokinnassa sekä pari muuta lasta helmoissa. Kolmannessa vaiheessa kumaraksi menneellä naisella on vielä viimeinen lapsi rintaruokinnassa. Rintakin on venynyt jo "polviin asti". Katsoin vähän aikaa sitten dokumentin orjista ja minulle selvisi uutta ennen tiedostamatonta asiaa naisorjista. He olivat arvokasta kauppatavaraa, koska omistaja saattoi tehtailla heillä itselleen uusia orjia, jotka olivat myös hänen omia jälkeläisiään. Kyseessä ei ollut loputon himo tätä naisorjaa kohtaan vaan liiketoiminta. Osa myytiin ja osa siirtyi naimakauppojen mukana suvussa. Siksi korkea 70% osuus afrikkalaisuutta orjien jälkeläisissä on harvinaisuutta. Toinen musta amerikkalainen naistaiteilija näyttelyssä on Lorna Simpson.

Naisen asemasta on monia teoksia kuten israelilaisen Sigalit Landaun filmi, jossa hän itse alastomana meren rannalla pyörittää hulavannetta, joka on tehty piikkilangasta. Teos on yksi näyttelyn vaikuttavimpia karmeudessaan.

Kiinnostavia valokuvia näyttelyssä oli Annikka von Hausswolffilta. Live from the ocean 2005 teos kuvaa naista, joka seisoo tuolin kehikon sisällä selkä katsojaan päin. Keskimmäinen teos on Tillbaka till naturen 1992, jossa on alaston nainen hukkuneena kaislikossa. Huomionarvoista teoksessa on kuvankäsittely, jolla kaksi kuvaa on selvästi liitetty yhteen. Se on oman aikansa tuote. Viimeinen teos on kuvakollaasi Psykoanalys 2009, joka kuvaa naisia. Kuraattori on hauskasti yhdistänyt kuvasarjassa toisiinsa liitettyä parillisuutta kuten nainen ja tuoli, ruumis ja kaislikkokuva sekä kollaasin kaksi kuvaa, joissa on yhteys toisiinsa.

Suomalainen Eero Männikkö on saanut myös kuviaan näyttelyyn vuosilta 1990-93. Ne kuvaavat suomalaisten yksinelävien miesten vaatimattomia kotioloja maaseudulla. Nimekäs Jeff Koons, joka tunnetaan mm. Michael Jackson ja simpanssi teoksestaan oli pettymys. Ushering in banality ällöttävä naiivi sikateos, jossa kolme lasta kuljettaa sikaa narussa. Teoksen on itse asiassa veistänyt Franz Wieser, mutta se on Jeff Koonsin nimissä. Siinä on luultavasti tekijänoikeudellista sanomaa, mutta teos on silti kauhea. Paljon hyviä teoksia on esillä mm. David Hammonsin osuva "African American flag" 1990, Lara Scnitgerin poliittiset iskulauseet ym.

Cady Nolandin installaatio Amerikan strereotypioista.

Seinällä näkyy Iso-Britannian Martin Parrin 250 lasertulostuskuvaa ja hirressä roikkuu Mark Dion myyrä.

Politikointia ydinvoimasta

2011-03-22T18:31:00.001+02:00

Kävin tänään kahvilla kansanedustajaehdokas Annika Kokon vaalikahvilassa. Onneksi Annika oli itse paikalla. Keskustelimme minulle tärkeästä ydinvoimasta ja Annika sanoi, että hän haluaisi vastustaa ydinvoimaa, mutta tällä hetkellä se on mahdotonta kun olemme lähes täysin tuontienergian varassa.

Minä ehdotin, että eikö Suomi innovatiivisena ja monessa asiassa suunnannäyttäjänä, voisi alkaa kehittämään tosissaan vaihtoehtoa ydinvoimalle. Jos keksisimme huomattavasti turvallisemman, mutta kohtuuhintaisen ratkaisun, niin ydinvoimasta voisi luopua. Nykyään sellaista ei vielä ole tarjoolla. Japanin tilanne on osoittanut, kuinka vaikeasti hallittavissa ydinvoima on ongelmatilanteissa. Kyllähän Harri Kokko sanoi, että Suomella on onneksi Olkiluodossa kolme varajärjestelmää varsinaisen jäähdytysjärjestelmän backupina, kun Fukushimassa oli vain se yksi. Minusta ydinvoiman korvaava hyvä vaihtoehto loisi turvallisuutta tulevaisuudessa paljonkin Suomelle, koska emme voi olla varmoja Venäjän ydinvoimaloiden turvallisuudesta. Kuinka ei sellaista ole vielä keksitty, vaikka ihminen on niin kekseliäs olento?

Vaalikahvilassa juttelemassa Annika Kokon kanssa

"Maalaukseni ovat älykkäämpiä kuin minä" sanoo Gerhard Richter

2011-03-21T15:38:00.000+02:00

Minä valokuvaavana taiteilijana olen aina välillä tiputellut akryyliväriä paperikuvien pinnoille ja laittanut toisen kuvan siihen päälle. Kun nostan kuvan pois, jää maalista hauskoja tahroja valokuvien pinnalle. Minulla ei tätä tehdessäni ollut vielä aavistusta, että saksalainen taiteilija Gerhard Richter on kovastikin tutkinut tätä asiaa. Hän on sodan jälkeisen saksan merkittävin taiteilija Wikipedian mukaan ja hän on uudistanut maalaustaidetta tutkimalla abstraktin maalauksen sekä valokuvauksen ja maalaustaiteen välisiä suhteita. Missähän hänen teoksiinsa voisi tutustua? Olen lähdössä Saksaan viikoksi pääsiäisenä. Kuulemma 90-luvun taiteileva nuoriso piti häntä idolinaan.:)

Taiteilija mittaa suosionsa

2011-03-19T18:09:00.000+02:00

Kerran vuodessa on hyvä pitää taidenäyttely itse kunkin taiteilijan. Jos maalailee kotona vuodesta toiseen pitämättä näyttelyitä, niin voi elää harhassa omasta taiteellisestä kiinnostavuudestaan. Mittautin oman kiinnostavuuteni tänä vuonna Galleria Espoonsillassa. Jos olet oikeasti kiinnostava, niin sinun teoksiasi myydään paikasta riippumatta, kunhan teosten hinnat ovat kohdallaan. Itse hinnoittelin työni kohtuuhinnoilla, mutta kauppa ei käynyt. Se kertoo, että ihmiset eivät ole valmiita ostamaan niitä koteihinsa ehkä millään hinnalla.

Tästä on vedettävä johtopäätöksiä, että minun on muutettava jotain. Haettava uusia uria taiteeseeni. Niin kauan etsiminen jatkuu, kunnes löydän jonkun idea, josta muutkin pitävät. Olen viime aikoina pohtinut kahta uutta suuntaa tietokonetaide ja kalligrafia. Maalauksien tekoa on vähennettävä jo allergiani takia.

Oivallus katalonialaisen mestarin töiden äärellä

2011-03-16T23:08:00.064+02:00

Tänään lähdin käymään tyttäreni kanssa itse mestari Joan Mirón näyttelyssä Espoon EMMA:ssa. Minua houkutteli paikalle myös kotimainen mestarismies Tor Arne.

Värien mestari Joan Miró paljasti minulle uuden puolen itsestään. Hänen teoksissaan, joita EMMA:ssa on, löytyy monenlaisia värikerroksia. Läpinäkyviä laveerausläiskiä ja voimakkaita akryyliliidulla vedettyjä mustia viivoja, joissa värimassa on havaittavissa. Maalaukset ovat 1970-luvun tuotannosta. Hän on muuttanut tyyliään hätkähdyttävistä upeista coloristisista teoksistaan kokeilevampaan taiteeseen. Se ei tuota samalla lailla elämyksiä, mutta on hyvin mielenkiintoista muuten. Toki museoon on tuotu ihan kuin minun mielikseni yksi suuri preussinsininen liukuvärjätty työ, jossa on lemoninkeltainen banaani? ja cadiuminpunainen läiskä ja värit ovat kerrassaan vaikuttavat. Tyttäreni ihmettelikin, että minä en pärjäisi ollenkaan, jos menettäisin värinäköni. Arvostan myös EMMA:n tilajakajana toimivien seinien värimaailmoja. Miron prossiveistokset näyttävät upeilta oranssia tai ultramariinia seinää vasten. Maalauksista puuttuu Mirón signeeraus, mutta tyyli on kyllä tunnistettavissa. Mirón palettiin kuuluvat pääsääntöisesti punainen, keltainen, sininen, vihreä ja musta. Litografioista suurin osa on luotu näillä väreillä. 1980-luvalla syntyneet litot ovat eroottissävyisiä kuvaelmia rakastavaisista. Miró teki elämänsä ehtoopuolella paljon grafiikkaa ja yhdisti eri tekotapoja toisiinsa ja kokeili erilaisia papereita jne. Hän kuulemma halusi luoda jokamiehen kukkarolle sopivaa taidetta. Veistoksista en erityisemmin osanut innostua. Täytyy olla joku Henry Moore, että minäkin innostun niistä.

Tor Arne Vapaan taidekoulun kasvatti ja arvostettu opettaja esittäytyy myös EMMA:ssa. Tunnistan hänessä heti samaa kuin Carolus Enckellissä vaikka he ovat temperamentiltään täysin erityyppisiä maalareita. Tor Arne on Suomen Mark Rothko. Samanlaisia luovia viivoja ja minimaalista ilmaisua ilman teippejä. Kovin niukkaa on hänen maalinsa määrä teoksissa. Gessolla on pohjustettu vain maalattava alue ei siis reunoja ja maalauksen värikkyyskin on toteutettu nuukasti värjäten.Siinä hän poikkeaa Rothkosta. Päivävalomaalaukset ovat kuin ikkunoita, joista katsotaan ulos. Syvyysvaikutelma on saatu vähäeleisesti valööreillä. Nämä teokset ovat hänen näyttelynsä parhaita. Hän on hyvin taitava käyttämään valöörejä ja hänen neroutensa piilee juuri siinä. Mielestäni hän on ekspressionisti, koska teokset ovat mielestäni jossain määrin esittäviä.

Max Salmi on mielenkiintoinen taiteilija. Hänen aiheensa ovat lapsellisia, mutta teokset kypsiä ja persoonallisia. Ole Kandelinilta on kaksi hyvin Miró-tyyppistä teosta ja hieno sarja piirroksia. Minkä taiteilijan Suomi hänessä menetti varhaisesta poismenosta johtuen jo 27-vuotiaana. Kävin lopuksi vilkaisemassa Saastamoisen näyttelyn puolella muutamia töitä. Carolus Enckellin teos muistuttaa paljonkin Tor Arnea, kun taas Raili Tangin Pinkki nimetön teoksessa maalia on paksunnettu ja se näyttää lähes louhitulta marmorilta. Leena Luostarisen Kerameikosissa on taas hyvin niukka maalikerros punaisena pohjana. Jotenkin ohut maalikerros on valöörin tehokeino, kun kuvataan astetta vaaleempana todellinen väri. Lisäksi teokseen saadaan vaaleampi ja tummempia kohtia juuri värimassasta riippuen, jos kyseessä on muuten samanasteinen värisävy.

Lopuksi taiteilija Risto Suomen sininen Jänis ja joutsentyö houkutteli minut Hannu Väisäsen kokoaman näyttelyn tiloihin. Jotain yllättävää siellä oli tapahtunut. Hannu on maalannut triptyykkiinsä harmaan neliön tilalle valkoisen neliö, jossa on ns. häivytetyt reunat.

Näyttelyluettelo Galleria Espoonsilta

2011-03-08T12:12:00.000+02:00

Galleria Espoonsilta Leena Hanhijärvi Maalauksia-näyttely 8.3.-20.3.2011, Avajaiset 8.3.2011 klo 17-19

Purple boats 2011 akryyli 90x90 600€
Dysomnia 2011 akryyli 135x75 750€
Mystery green 2011 akryyli 500€
Scary green 2011 akryyli 135x75 750€
Blues 2011 akryyli 135x75 800€
Hystery pink 2011 akryyli 80x60 350€
Mystery pink 2010 akryyli 600€
Elämä 2011 akryyli 450€
Venuksen syntymä 2011 900€
Kuolema 2011 akryyli 450€
Pizza 2011 akryyli 40x40 120€
Pizza 2011 akryyli 40x40 120€
Pizza 2011 akryyli 40x40 120€
Pizza 2011 akryyli 40x40 120€
Palat 2010 akryyli 100€
Pizza 2011 akryyli 40x40 120€
Pizza 2011 akryyli 40x40 120€
Pizza 2011 akryyli 40x40 120€
Pizza 2011 akryyli 40x40 120€
Something yellow 2011 akryyli 90x90 600€
Golden rapsody 2011 akryyli 500€

Tapahtumia kahtena päivänä

2011-03-07T00:33:00.004+02:00

5.3.2011 Annika Kokon eduskuntavaalikampanjan kick off

Annika Kokko pyysi tukiryhmään FB-kavereitaan ja minä päätin lähteä mukaan. Itseäni kiinnostaa uudet keinot, joilla voisi eduskuntaehdokasta markkinoida. Perussuomalaiset ovat jo pitkän aikaa hallinneet mm. Uuden Suomen blogissa "ilmatilaa". Nettiaikakautena pienemmälläkin puolueella on mahdollisuus tuoda itseään esille ja vieläpä ilmaiseksi.

Viime lauantaina polkaistiin kampanja käyntiin. Menin paikalle ja täytyy sanoa, että vähämpä oikeesti tunnen paikkakunnan kokoomuslaisia. Toki tunnen Annikan sisarukset ulkonäöltä muutaman muun hyvänpäivän tutun, mutta suurin osa oli ventovieraita. Muutama heistä on FB-kavereitani kuten Annikakin. Olen kyllä tienyt hänet lapsuudesta lähtien ja hän on ihan järkevä tyyppi. Annika ja hänen Harri-miehensä ovat olleet Hämeenkadun koulun luokanopettajia, mutta tällä hetkellä Annika on Kansion toiminnanjohtajana Helsingissä ja Harri on Hyvinkään kaupungin työsuojeluvaltuutettu. Heillä on kolme aikuista lasta, jotka tekevät myös vaalityötä. Eräs kokoomuslainen totesikin, että Kokoilla on perheyritys.

Suomen valtionvelkaantumisen takia olin huolissani, että mitä vaalilupauksia Annika antaa. Onneksi hän lupasi varsin vähän. Listalla ovat ainakin vanhukset, omaishoitajille yksi vapaapäivä kuukaudessa ja syrjäytyneet nuoret. Hän on myös huolissaan ympäristöstä ja talousasioista. Onhan hän istunut Hyvinkään kaupunginvaltuustossa 10 vuotta ja ollut sekä hallituksen että valtuuston puheenjohtaja. Hän kokee kuitenkin, että on tällä hetkellä valmistelemassa asioita ja haluaa myös päästä päättämään niistä Eduskuntaan.

Annika tekee yhteistyötä europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen kanssa. Olen aina pitänyt Pietikäisen tyylistään tehdä politiikkaa. Puhujana hän on myös erinomainen ja hän nostikin valtionvelan esille. Hän antaa tukensa Annikalle, koska tämä on sellainen täyspäinen ja ahkera ihminen eduskuntaan. Lopuksi vielä Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen piti tukipuheensa Annikalle.

6.3.2011 Ripustus Galleria Espoonsilta

Tilaihmeemme Ford Focus sai penkit kaadettuna kunnia kuljettaa taideteokseni Espoonsiltaan. Kommervenkkejen jälkeen löysimme huoltotien Galleriakerrokseen virastokeskuksessa ja saimme auton tyhjennystä varten gallerian oven viereen. Ehkä paras neuvo gallerian löytämiseksi on rautatiesillan virastojen pääty. Toisessa päässä on ostoskeskus.

Ripustaminen on oikeastaan aika hauskaa. Siinä tulee rakennettua koko näyttely. Minulla oli kyllä suunniteltuna päässäni jo värisarjat, joita käytin pitkälti lähtökohtana ripustuksessa.

Haasteellisuutta toi tehtävään galleriakiskot ja täytyy sanoa. että minä toisessa päässä käytin mittanauhaa, vasaraa ja nauloja. Itselläni on niin selvä käsitys miten homma toimii. Yläreunasta sopiva senttiluku ja n. 30 sentin tauluvälit yhtenäissarjalle. Tässä kuvassa touhutaan kiskoripustuksen kanssa.

Espoonsilta on teoksilleni sopiva galleria. Olen siihen erittäin tyytyväinen.

Galleria Espoonsilta, Espoon keskus

2011-02-28T01:57:00.001+02:00

Minulle on tulossa näyttely Galleria Espoonsiltaan ja kävinkin viime viikolla tutustumassa kohteeseen. Aivan helppo sinne ei ole löytää ja osoitekin on vain rautatiesilta. Niitä on yksi ja toisessa päässä siltaa on kauppakeskus ja toisessa päässä galleria. Niinpä harhailin aikani kauppakeskuksessa, mutta tietä kysymällä löysin galleriaan.

Galleria on pieni, mutta tyylikäs tila.

http://espoonsilta.blogspot.com

Ilpo Stor-Pellisen etelän värit

2011-02-24T11:36:00.003+02:00

Eilen katselimme muutaman taiteilijan kanssa Ilpo Stor-Pellisen näyttelyä Siikosen talossa. Hämmästystä herätti se, kuinka hän löytää Suomen luonnosta Etelä-Eurooppalaisen värimaailman. Miten voi jonkun kotimaisen ryteikön kuvata niin, että siitä tulee hieno maalaus. Olenkin leikitellyt ajatuksella, että Ilpo lähtisi residenssiin Etelä-Ranskaan tai Italiaan edes kuukaudeksi maalaamaan, niin mitä se tekisi hänen taiteelleen. Hän on käynyt sentään Espanjassa, vaikka erakkoluoteinen onkin. Mielenkiintoisen detaijin kuulin Ilposta eilen. Hän ja Miina Äkkijyrkkä opiskelivat kuvataideakademiassa samaan aikaan ja molemmat saivat siellä arvosanaksi 10 piirustuksesta. Se oli saavutus, sillä kuvataideakademiassa ei ole helppo saada kymppiä.

Dokulamppu - Hyvinkään taidemuseon kokoelmasta

2011-02-18T16:29:00.001+02:00

Ottaa oikeasti vähän päähän Hyvinkään ummehtunut taiteen sisäpiiri, kun käy katsomassa kokoelman satoa. Porukka on samaa kuin paikallisen taiteilijaseuran johtokunta. Iloinen yllätys on tosin Tero Nauhan "Kasvo" vuodelta 2008 piirustus ja tussilaveeraus. Osaahan se kaveri, kun viimeksi Nauhan töitä nähdessäni Promenadi-galleriassa en tykännyt niistä ollenkaan. Lähdin Otso Kantokorven Taidelehden kirjoituksen perusteella liikkeelle ja näyttelyn nähtyäni selvisi minulle se sarkasmi, joka hänen kritiikissään on. Epäilyhän sitä heräsi, kun Kantokorpi kirjoitti "jotain sympaattista tällaisessa esitystavassa on". Minä kirjoittaisin "ihan kiva". Oikeesti taso ei päätä huimaa.

Olavi Suomelan Lilja I-III vuodelta 1995-96 sekatekniikka, niin hän on tarkka ja kliininen kuin mestari Carolus Enckell, mutta kipinä puuttuu. Teokset ovat tylsiä. Ne ovat vain liljoja. Jarmo Kukkosen suuri Ilmestyvä-teos on tyhjää täynnä. Siitä puuttuu kaikki rohkeus täyttää suuri kangas sisällöllä.

Armas Hurstin liberaalien ja hulvattomien teosten äärellä seisoi transvestiitti, joka ´tokaisi "Ei täällä kyllä kestä selvinpäin" ja otti huikat pienestä vodkapullostaan. Vaikka Armas on vähän laskelmoinut noita "ikoneitaan" kuten "Viisi pyhää lesbo-neitsyttä", niin puupiirrokset ovat aikamoisia. Hänen musta-keltainen jotain rumia helvetin enkeleitä kuvaava teoksensa "Pelko on voimaa" 1997 näkyy jo kauaksi. Niissä on huumoria, josta pidän.

Helvi Mustonen on hyvinkääläisenä suosikkitaiteilijana saanut monta metriä seinätilaa. Ilmankos hänen teoksensa on nykyään niin kalliisti hinnoiteltu. Kymmenen sentin työstä pyydetään jo 400-500 euroa. Avasin tyttäreni kanssa Mustosen symboliikkaa teoksessa "Rakkauden jälkeen" 2005, jossa on tyhjä tuoli, varis selkänojalla ja musta sumumainen pyörylä tuolin istuimen päällä. Tulkinnaksi tuli, että musta on kuolema ja varis on haaskalla, tuoli kuvastaa sitä tyhjyyttä, mikä jää jäljelle. Itse pidin teoksen puhtaasta antiikinvihreästä väristä nokisen tulkinnan selkeyttäjänä. Missä on punainen väri teoksistasi Helvi Mustonen? Itsekin rakastat sitä, kun sinut näkee katukuvassa punaisten silmälasinkehysten ja huivien kera. Jotain Mustonen vielä pidättelee, eikä hänen taiteensa nouse hänen habituksensa tasolle.

Näyttelyn hienoin teos on Kaisu Paavilaisen "Sveta ja Vanja". Kyllä on iloinen asia, että Hyvinkäällä on näin hyvä naistaiteilija. Hienoa, että museo on hankkinut pari Ari Rantamäen teosta kokoelmiinsa vuodelta 1987-88, niin jää hänestäkin muistoja paikalliseen taidehistoriaan. Kaiken kaikkiaan ihmettelen, miksi pikkukaupungin museon on noin kovasti pakko korostaa paikallisuuttaan. Onko siellä kokoelmissa mitään muuta? Yks sun toinen hyvinkääläistaiteilija kultapossukerhosta saa näyttelynsä taidemuseoon, vaikka he ovat sitkeesti elossa. Pitäisikö museoon kuitenkin päästä vasta elämänsä ehtoopuolella, jos kyseessä ei ole jotain poikkeuksellista taidetta. Arvostan viime vuosien Antti Jantusen ja Unto Pusan näyttelyitä museossa, mutta aika epätasaista on laatu näyttelypolitiikan suhteen enemmän viittelijäisyyttä kiitos.

Kun valokuvasin taidemuseon iloisenkirjavan kaidetta portaikossa, niin rouva transukin hoiperteli pois museosta ja lausui meille tyylikkäästi venäjäksi jotain. Hän kysyi vielä, että olemmeko lukeneet Dostojevskin "Rikos ja rangaistus"-romaanin. Valitettavasti minä en ole, mutta eiköhän siinä ole kysymys Karman laista. Uskokaamme siihen!

Pilvari Pirtola raivoaa ja Satu Virne unelmoi

2011-02-06T17:07:00.004+02:00

Siikosen taloon on avautumassa näyttely, jossa vastakkaisten sukupuolten vuoropuhelu on jumiutumassa. Mies murjottaa, raivoaa ja kärsii talon alakerrassa Pilvari Pirtolan näyttelyssä. Nainen unelmoi, hempeilee ja rakastaa yläkerrassa Satu Virneen ruusuhuoneessa. Tässä vastakkainasettelussa on ihanan naisellinen Satu Virne ja väkevän maskuliininen Pilvari Pirtola. Naisen sydän minussa sykähtää, kun seison pianon edessä ja katson ylös tauluihin. Se on vaikuttava ja huumaavakin kokemus. Pilvarissa on maskuliinista vetovoimaa. Teokset ovat kuin hän itse, että taidan olla vähän ihastunut.:) Satu on viekas, viettelevä ja unelmoi hän on se kukkahameinen nainen, joka herättää miehessä suojelunhalun ja halun omistaa. On nurkassa piikkilankaakin, että kaikki ei ole niin ihanaa, kun mies toivoo sen olevan. Siksi portaikossa huutavatkin Merja Kallion demonit.

Lopuksi Merja Kallion seinätaulun kirjoitus:

Takinkääntäjä

Ilmeesi minulle vieras
enää irvikuva rakkaudesta

Naamiosi takana
kasvot viekkaat
tuntemattomat

Lauseesi sananhelinää

Suustasi työntyvät
valheet kuin
vuorovesi

Sinä kaksinaamainen
paska
jätit minut
perkele!

Galleria Katariinassa Reetta Hiltunen

2011-02-03T19:15:00.000+02:00

Nykyaikainen pop-taiteilija Reetta Hiltunen esittäytyi Galleria Katariinassa viime lokakuussa. Vähän vaikea uskoa, että Täysi pakka-näyttelyn teoksia on edes tarkoitettu yksityiskoteihin muuta kuin oheistuotteena myytävät Hiltusen pelikortit, joilla voi pelata hullunkurisia perheitä. Teokset ovat kuin laadukkainta graaffista painotyötä eikä niissä ole tietoakaan taiteellisesta viivasta kuten esim. Outi Heiskasen pelikorteissa, joita myydään myös oheistuotteina. Idea on sama kuin MoMan kuuluisassa valokuvateosnäyttelyssä aikoinaan "The family of man" eli olemme kaikki samaa ihmisten sukua.(Lähde:Gloria 2010-10)

Reetta Hiltunen ottaa korttipakallaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin ja hänet voit itsensäkin löytää sieltä kuvitteellisen perheen äidin roolista. Hän on moderni Andy Warhol ja hän onkin muodin kanssa paljon tekemisissä. Televisio-sarja Huippumalli haussa esitteli kilpailijoiden asunnon seinillä Reetta Hiltusen kollaaseja. Hän on ilmiönä siis erittäin kaupallinen.

Mauno Mattilan pojat

2011-01-25T00:31:00.000+02:00

Arto Mattilan Joutsen paperimassasta ja akvaariohiekasta.

http://www.hyvinkaantaiteilijaseura.com/mattila_arto/mattila.html

Tapani Mattilan lintuteos isältään oppimilla menetelmillä tehtynä.

Kuvanveistäjä Mauno Mattila

2011-01-16T17:06:00.007+02:00

ITE-taiteilija, kuvanveistäjä Mauno Brynolf Mattila s. 30.1.1917 Nurmijärvi, Kytäjä, Mattilassa, joka on nykyään Patovan talo. Talo tunnettiin aikaisemmin Vanhamyllyn talona, koska sen yhteydessä toimi mylly. Talo sijaitsee lammen rannalla, koska vesi oli tärkeää myllyn pyörittämiseksi. Maunon isä kuoli pojan ollessa 15-vuotias, jonka jälkeen Maunolle jäi myllyn hoitaminen. Hän on ollut töissä myös Myllyn parhaalla, VR:llä ja OTK:lla Sahamäessä.

Taiteellisen uransa hän aloitti tekemällä alkuun puukaiveruksella reliefejä. Siirtyen siitä saviveistosten kautta metalliin. Vuonna 1964 hän hitsautti ensimmäisen metalliveistoksensa ja 1966 hän sai Kordelinin apurahan, jolla hän pystyi hankkimaan omat hitsausvälineet. Hänen veistosmateriaalinsa olivat teräspelti etupäässä messinki, kupari ja ruostumaton alumiini, joita hän muotoili, pakotti ja hitsasi veistoksiksi. Hän oli luonnonaiheiden ja kansan realistinen kuvaaja.

Hän elätti 7-henkisen perheensä taiteella. Vaimokseen hän oli löytänyt hyvinkääläisen Sirkka Hailin, joka oli taiteilija Tapio Hailin sisar. Hän valmisti mm. Enso Gutzeitille veistoksia liikelahjoiksi, joita lahjoitettiin ympäri maailmaa. Hän oli perustamassa Hyvinkään taiteilijaseuraa ja opetti hyvinkäällä ja tervakoskella kansalaisopistoissa. Teoksia kokoelmissa hänellä on mm. Presidentti Urho Kekkosen kokoelmassa. Viimeisen työnsä hän teki yhdessä poikansa Tapani Mattilan kanssa Kauniston vanhainkodin seinään. Hän kuoli 1998 Hyvinkäällä.

Linkkejä:
http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/henkilotiedot.asp?id=871
http://www.hyvinkaantaiteilijaseura.com/historia.html

Impressionismin kotimainen mestari Ilpo Stor-Pellinen

2010-12-17T20:07:00.001+02:00

Lauantaina avautuu mielenkiintoinen kotimainen näyttely Siikosen talossa Hyvinkäällä. Kuvataideakademian kasvatti Ilpo Stor-Pellinen (s.1948)on tehnyt pitkän uran taidemaalarina. Nuorempana hän teki myös grafiikka, mutta on jo vuosia keskittynyt impressionistisiin maisemiin ja muotokuviin. Hän on taitatava, tarkka maalari ja muistuttaa ilmaisultaan kultakauden suomalaisia mestareita. Teokset ovat värikkäitä ja sivellinjälki selvästi näkyvissä. Maalauksen pinnat ovat vahvasti vernissassa, jotta jokainen värisävy erottuu tarkasti.

Kirjoitan pidemmän jutun Stor-Pellisestä ja muista Siikosen talon taiteilijoista avajaisten jälkeen.

Leenan taide-elämykset TOP10 vuonna 2010

2010-12-13T18:56:00.000+02:00

Tate Modern, Lontoo
Erityisesti minuun teki vaikutuksen Bruce Davidsonin valokuvat 80-luvun USA:n slummien asukkaista usein miten maanalaisessa. Hän ottaa yleensä mustavalkokuvia, mutta nämä ovat poikkeuksellisesti värikuvia. Niiden minimalistiset värialueet ja kuvien sommitelmat ovat omaa luokkaansa. Hän oli bodannut ja kuntoillut ennen tätä valokuvasarjaansa, jotta pääsisi tarvittaessa pakoon.

2.       Moderna museet, TukholmaYves Kleinin Monochrome 1956 on mestariteos. Värin mestarina hän on saanut sinisen hehkumaan toisin kuin tavalliset taiteilijat. Luultavasti kyse on väri- ja pohjamateriaalin täydellisestä kompinaatiosta. (Tutustuin myöhemmin vasta tarinaan Kleinin sinisestä).

3.       Helsingin taidemuseo, Baselitz remix
Avuksi riensi vielä ihastuttava venäläissyntyinen salivalvojarouva. Hän näytti, että kääntäkää päätä kaasunaamarityön kohdalla ja siitä hahmottuikin kaksi koiraa käsittävä teos. Nuoriso alkoi ihmetellä, että tässäkin on penis ja toden totta niitä oli lähes jokaisessa työssä. Näin alkoi myös töiden ihmishahmot erottua ja monet töistä olivatkin käännetty toisinpäin.

4.       Modernin taiteen museo Emma, Punainen
Ajoitin seurueeni kanssa käynnin näihin aikoihin. Etukäteen olin kiinnostunut mm. Stefan Bremerin valokuvateoksista nähtyäni mainoksessa punapipoisen miehen profiilin Bennistä. Teoksessa on vaan niin hieno kontrasti vaaleasiniturkoosin seinän ja kirkkaan punaisen pipon kanssa. Piste i:n päälle on miehen tumma ihonväri. Samaista turkoosinsinistä seinää vasten on kuvattu myös pari sikäläistä rouvashenkilöä ja ne kuvat ovat myös kokoelman aatelia.

5.       Ateneum Helsinki, Kaj Bremer
Näyttelyn pääkuvaksi on kohonnut Venäläiset naiset laivankannella. Se on suurennettu lähes parimetriseksi leveydeltään, niin että kuvan laatu jo heikkenee. Mutta kuva on täydellisen kaunis sellainen napakymppiotos. Naisten hiukset ovat lähteneet lentoon voimakkaassa tuulessa ja he seisovat siinä vastakkain. Heidän välillään vallitsee silmin nähden kiinteä side, jossa on mahdollisesti kyse saman perheen jäsenyydestä tai pitkäaikaisesta ystävyydestä.

6.       Kiasma, Helsinki (tammikuu)
Esillä olevista valokuvista vaikuttavin on Jouko Lehtolan Tyttö vuodelta 1995 luultavasti koko näyttelyn vaikuttavin teos. Mietin itse oliko tytön silmät mennyt vahingossa kiinni kuvaushetkellä, mutta se korostaa tytön keskenkasvuisuutta ja herkkyyttä. Tytöllä on suuri fritsu kaulassa ja hän on juuri käynyt uimassa. Nyt hän seisoo pimeässä syyskesäisessä illassa vettävaluvana ja märkä t-paita päällään. Jalat ovat uskomattoman sileäihoiset ja niissä ei ole vielä jälkiä eletystä elämästä. Ne ovat valokuvan kiehtova yksityiskohta kaiken muun vastakohtana, koska tyttö on selvästi nuorena lähtenyt jo kaduille kulkemaan ja elämäntapa näkyy jo kasvoissa ja kaulassa.

7.       Forum box, Carolus Enckell ja Hannu Siren
Itselleni Sireenin laatat tuovat mieleen televisiosarja Tähtiportin, jossa eri ulottuvuudessa on portteja ja niihin syötetään koordinaatteja päästäkseen siirtymään toiseen paikkaan spiraalinomaisena avaruusmatkana. Maailmankaikkeutta hallitseva johtajaheimo Goaliitit on sarjassa muinaisia egyptiläisiä, joihin on pesiytynyt edistyneempi matomainen isäntärotu, joka käyttää heitä kehonaan. Näitä laattoja on eri huoneissa Forum boxin punkkerimaisessa tilassa.

8.       Denise Grünstein Kiasmassa
Nykyään on tapana kuvata ihminen figuurina, jonka kasvot ovat piilossa. Ne ovat kätketty hiuksilla, päänkääntämisellä tai selin olemisella. Anni Lebovitz on poikkeus tässä suhteessa. Hänen mallinsa ovat kovastikin tuttuja ja kasvot paljaana. Grünsteinin filosofia on mielenkiintoista ja hänen figuurinsa ovat mystisiä.

9.       Hyvinkään taidemuseo, Antti Jantunen
Jantusen 80-luvun tuotantoa on taistelu taiteen keinoin vanhojen rakennusten säilyttämisen puolesta kuten Hyvinkään kaupungin omistuksessa oleva Uhri tonttipolitiikalle-teos akryyli kankaalle vuodelta 1981.

10.   Neue nationalgalerie, Berliini
Berliiniin 1968 perustettu museo on arkkitehtuurillisesti Kiasman tyyppinen rakennus. Sen on suunnitellut Bauhaus-arkkitehtinäkin tunnettu Ludwig Mies van der Rohe. Se sopii mainiosti 1900-luvun modernin taiteen esittelypaikaksi. Siitä tulee mieleen Malevitsin musta neliö. Kun astuin sisään tummien ikkunoiden piilottamaan aulaan, niin vastassa oli vain ponihäntäpäinen vahtimestari. Minut valtasi hämmennys, missä kaikki taulut ovat? Kokoelmanäyttely onkin kellarikerroksessa.

Siikosen talon avajaiset

2010-12-12T23:53:00.000+02:00

Berliinissä syksyllä

2010-12-07T01:16:00.001+02:00

Kun olin syksyllä Berliinissä, niin otin sarjan valokuvia, joihin olen tyytyväinen. Suurin osa on Itä-Berliinin puolelta kuvattuja ja sopivat mustavalkoisiksi.Berlin-sarjan esittäminen siirtyy luultavasti syksyyn, koska Galleria Espoonsiltaan 6.2.-20.2.2011 tulee maalauksiani.

Kuopion taidemuseo - Pauno Pohjolainen

2010-11-11T23:43:00.002+02:00

Kuopiolaisella taiteilija Pauno Pohjolaisella (s.1949) on näyttely Kuopion taidemuseossa 24.9.2010-13.2.2011. Hänen teoksensa on kuvanveiston ja maalauksen rajamaastossa. Hän tuntee kirvesmiehen poikana eri puulajit ja hallitsee puun jalostukseen tarkoitetut työprosessit ja - välineet.

Hänen teoksensa Kaanaan häät 1989 on kuin paloja lapsuuteni mökkilaiturista. Materiaalina ovat puu ja punainen maali. Puulaatan paloista on koottu ristin muotoinen kuvio. Minä en ikinä hankkisi sitä teosta. Pyhä Yrjö surmaa lohikäärmeen 2008 on monumentaalinen 2-osainen teos, jonka materiaaleja ovat vahaväri, pelti, puu ja hapotettu lehtikupari. Teos on abstrakti ja siinä on voimakkaan punaista ja mustaa väriä suurina pintoina kuten monissa uusimmissa Pohjolaisen töissä. Se on hyvin näyttävä ja persoonallinen.

Nykyään näyttelyt ovat muuttuneet niin, että esillä ovat myös tutkielman töhryt. Niin myös Pohjolaisella, jonka vaneripaloille on roiskastu maalimassaa ja joku oksanpätkä. Arvostan itse eniten EMMA:n Saastamoisen kokoelmasta lainattua Venetsia-teosta 1995-96. Teos on koottu liimaamalla eri puulajien paloja yhteen. Pohjolainen on taitavasti yhdistellyt puunkuvioita ja puulajien eri sävyjä kauniiksi seinämäksi.

Kiasma - nykytaiteen museo

2010-11-04T01:49:00.000+02:00

Kuulin tänään vilpittömän toteamuksen Kiasmassa: ”Nää on parhaimmat näyttelyt täällä ikinä”, joka lausuttiin Ars Fennica-osaston jälkeen. Pohdin itsekin asiaa ja uskon, että taiteessa ei ole kysymys aina rahasta. Kiasman rahapula onkin tehnyt näyttelyistä yhtäkkiä yleisöön meneviä. Toki Ars Fennica-näyttelyn Sandisonin ja Niemelän huoneet ovat tällä hetkellä museon näyttelyiden kohokohtia. Mutta pidin itse loppumassa olevaa Creamiä mielenkiintoisena ja näyttelyhuone olikin täynnä ihmisiä. Ihmiset ovat uteliaita, millaista luksustaide on. Vielä kun kyseessä oli kuukauden vapaapääsyilta, niin väkeä oli paljon.

Damien Hirstin For the Love of God on kristallilasipaloin koristellut suuret pääkallovalokuvat mustalla taustalla. Teos on hyvin ylellinen, kuten myös Hirstin goottilaiset perhosikkunat. Pidin erityisen paljon toisen perhosikkunan väreistä. Ilmeisesti perhoset ovat oikeita. Ne ovat todella kauniita. Hirstin käyttämät metallit teoksissa tekevät niistä arvokkaannäköisiä. Erittäin hieno on myös peilikaappi, jossa on sen sortin lääkkeet, että siitä riittäisi pienen sairaalan potilaille kierroksen verran.

Studio K:ssa on upea Kari Cavenin silmät ristissä ja Järjestettyyn juttuun on vaihdettu osa teoksista. Ahmet Öğütin 6 valokuvan sarja on humoristinen. Se ei ole vaikuttava samalla tavalla kuin Majurin valokuvat ennen sitä, mutta kekseliäs. Valokuvaus on niin välinelaji, että mitä parempi kamera sen vaikuttavampi kuva.

Pidän tavattomasti vaaleansinisestä seinästä Hilda Kozarin kuplien takana. Se tuo kuplat kekseliäästi esiin ja se vain miellyttää silmää muuten niin valkoisessa museossa. Se on vähän niin kuin sopimattoman herttainen poikkeus, muuten niin arvokkaan minimalistisessa rakennuksessa. Sillä museotalo on se hienoin taideteos koko Kiasmassa.

Ars Fennica 2010

2010-11-03T23:22:00.001+02:00

Sateisena kuun 1. keskiviikkona saavuin Kiasmaan. Ajatus olikin katsoa Ars Fennica-ehdokkaat. Maalaustaiteen suurena ystävänä en pitänyt täysin Markku Konttisen teoksista. Niissä on liikaa yksityiskohtia, jotka ärsyttävät. Poistamalla oranssin värin teoksen taustasta ”Kuu kulkee veden päällä” se olisi ollut paljon hienompi maalaus.

Jorma Puranen saa kaiken kunnioitukseni etnosentrisistä valokuvistaan ja tarinasta niiden taustalla. Kirjoitenkin jo Emman näyttelyn yhteydessä tästä. Hän on jopa mahdollinen Ars Fennica-voittaja, vaikken itse häntä valitsisikaan. Teoksen täytyy vaikuttaa minuun mentaalisella tasolla, jotta se olisi mielestäni voiton arvoinen.

Charles Sandisonin ”Kieli maailman peilinä” on visuaalisesti häikäisevä ja kun huoneeseen, jossa sanat kiertävät, astuu, tulee tunne, ettei lattiaa ole ollenkaan. se johtuu, että lattia on peiliä, joka peilaa sanoja kiertelevän huoneen seinän ja katon. Tyttäreni kiteytti olennaisen asian Sandisonin työstä: ”Ei voi sanoa ainakaan, ettei tunne mitään”, teosta katsoessa, koska peililattian aiheuttama näköharha luo vaarantunteen. Jos minä valitsisin voittajan, se olisi Charles Sandison.

Anne Koskinen jää täysin pimentoon tässä porukassa. Onko hän se naiskiintiö. Omaelämänkerrallisissa valokuvissa on jotain mielenkiintoista, muttei muussa.

Jaakko Niemelän ”Tasapaino” on pimeä huone, jossa on välkkyviä punaisia valoja seinien yläreunoissa ja katossa. Esittelyssä kerrotaan, että kattorakenteet hakevat tasapainoa. Seurueellani heräsi mielikuva hälytystilasta kuten palokunta liikkeellä. Itselläni se oli outo vähän epämiellyttävä tuntemus, kuin olisin jossain maanalaisessa bunkkerissa. Kyllä teoksen avulla onnistuttiin häiritsemään vähän minun mielenrauhaani. Se vaan ei ole esteettisesti niin kaunis, kuin Sandisonin soljuvat sanat. Oikeastaan se on aika karu ja tylsä.

Ateneum - Viiva Italia

2010-10-30T01:09:00.000+03:00

Ateneumin Pieraccinin kokoelmasta esillä on 300 teosta ja 42 eri taiteilijalta. Teokset ovat grafiikkaa ja vesiväritöitä. Teokset ovat kerätty kokoelmaan 1900-luvulla.

Valitsen runsaasta valikoimasta muutaman taiteilijan, joiden teoksista kirjoitan. Ensimmäiseksi katselin tarkemmin Arnaldo Battistonin 1921–1990 yhtä teosta. Battistomi luetaan Urbinon koulukunnan keskeisiin graafikkoihin. Teos on hämyisessä huoneessa olevat kaksi tuolia. Viivat eivät ole niin voimakkaita, kuin monissa muissa näyttelyn töissä. Teos on aika realistinen vähän kuin mustavalkokuva.

Paolo Manaresi 1908–1991 teos on viivasyövytetty yökuva kaupungista. Viivat ovat järjestelmällisiä ja vahvoja. Teoksessa on kuvattu voimakas kontrasti valoista ja varjoista. Tekniikka poikkeaa kovasti suomalaisgraafikoiden käyttämistä tekniikasta.

Floriano Bodinin 1933–2005 vastavärityö sininen ja oranssi grafiikka on epätavallinen grafiikantyö väreiltään. Se on hyvin vivahdekas väreiltään, jonka myötä teos on varsin kolmiulotteinen.

ITE-taiteilija Giuseppe Viviani 1898–1965 suuret ja värikkäät työt herättävät huomiota. Teos, jossa on suuri surusilmäinen koira ja se näyttää omistavan enemmänkin miehen peniksen, niin siitä tulee mieleen jo seksuaalisen rakkauden kaipuu.

Kansainvälinen Giuseppe Capogrossin 1900–1972 muistuttavat Matissen värilappu-kollaaseja. Häneltä on erittäin värikkäitä pieniä kuvioita sisältäviä töitä.

Felice Casoratin 1883–1963 teos Anti lettera on yksi kokoelman kauniimpia. Mustavalkoinen perinteinen puupiiros, mutta ihmishahmo, joka makaa pyöreällä ehkä pöydällä, on muutamalla viivalla saatu esittäväksi. Puupiirroksen viivat ovat italialaisen tyylikkäitä.

Kansainvälisesti tunnetuin kuvanveistäjä, maalari ja graafikko Marino Marini 1901–1980 on myös keräilijä Pieraccin suosikki ja häneltä onkin kokoelmassa 80 työtä. Teokset erottuvat massasta voimakkaiden väriensä ja hevosaiheittensa takia.

Lopuksi on vielä mainittava Enzo Bellini 1932 ja hänen kauniit eläintyönsä.

Neue nationalgalerie, Berliini

2010-10-24T01:37:00.002+03:00

Berliiniin 1968 perustettu museo on arkkitehtuurillisesti Kiasman tyyppinen rakennus. Sen on suunnitellut Bauhaus-arkkitehtinäkin tunnettu Ludwig Mies van der Rohe. Se sopii mainiosti 1900-luvun modernin taiteen esittelypaikaksi. Siitä tulee mieleen Malevitsin musta neliö. Kun astuin sisään tummien ikkunoiden piilottamaan aulaan, niin vastassa oli vain ponihäntäpäinen vahtimestari. Minut valtasi hämmennys, missä kaikki taulut ovat? Kokoelmanäyttely onkin kellarikerroksessa.

Alakerran aula on myös minimalistinen ja siellä on vain muutama taideteos. Erittäin vaikuttava Picasso, jossa on kaksi massiivista figuuria keltaisella taustalla. Teos, jota ei voi olla ihailematta. Muuten kokoelman teokset ovat saksalaispainotteisia ja en nähnyt Mirón ja Stellan teoksia, joita olin odottanut näkeväni.

Museon ylpeys lienee olevan Munckin teosten kokoelma. Kuvassa näkyvä teossarja oli yllättävän ohuesti maalattu. Kun teoksia katsoo läheltä, niin ruskea kangas vie huomion pois itse maalauksista. Kauempaa katsoessa Munckin muotokieli ja loistokkuus on nähtävissä.

Lopuksi vielä mestari Kandinskyn teos, joka ei ole ihan parasta Kandinskyä. Joku värien vaisuus tuossa hevosteoksessa jättää minut kylmäksi.

Kaiken kaikkiaan ymmärrän hyvin, miksi tästä museosta kirjoitetaan niin vähän, että taustatietoa oli vaikea löytää muuten kuin saksaksi. Rakennus on aivan liian pieni ja saksalaistaiteilijat eivät kuulu ihan siihen maailman tähtikaartiin, vaikka siellä on laaja rintama hyviä taiteilijoita, niin se kirkkain tähti puuttuu.

Sukupuolineutraalinen avioliittolaki

2010-10-17T17:58:00.000+03:00

Katselen juuri Yle Areenalta Tv 2 Homoiltaa hieman ristiriitaisin ajatuksin. Onko oikein tuoda näin radikaaleja uudistuksia Lutherilaiseen kirkkoon, vaikka se kansan kirkko onkin. Toisaalta tasa-arvon nimissä kaikkia joilla on myös kansalaisen velvollisuudet eli kirkollisverot, kuuluisi saada samanlaiset oikeudet seurakunnassa. Olisiko valtio erotettava kirkosta, jotta he saisivat itsemääräämisoikeuden asioihinsa. Muutenkin alkaa olla väärin määrittää yksi ainoa uskonto (+ Ortodoksinen uskonto) koko kansan uskonnoksi.

Itse en ymmärrä sitä yhtäkkistä tarvetta homoilla saada kirkkohäät, mutta asia lieneekin enemmän periaatteellinen tasa-arvon nimissä kuin kristillinen. Jos leikitään ajatuksella, että kirkko erotettaisiin valtiosta, niin mistä he saavat tarvittavat varat historiallisten rakennusten kunnossapitoon ja mm. väestötietojen säilyttämiseen. Jos kirkon valta vähenee yhteiskunnassa, niin mitä ihmiset menettävät? Kyseessä on myös eettinen opettaminen, jotta ihminen erottaa oikean väärästä. Minua itseäni raivostuttaa ”körttiläiset” seurakuntalaiset ja kirkon työntekijät, jotka tulkitsevat Raamattua hyvin yksisilmäisesti. Voiko sitä oikeastaan enää kunnolla edes tulkita, kun se on kirjoitettu 2000 vuotta sitten. Pitäisikö Luterilaisen kirkon yhteisissä kokouksissaan päättää tästä lähtien kirkon kaikista asioista.

Kirkkoa täytyisi kuitenkin veronmaksajien avustaa eli kirkollisvero siirtyisi osittain valtionveroksi. Kirkko hakisi rakennusten kunnostusavustuksia ja perustettaisiin paljon uusia byrokraattisia koukeroita sen takia. Paljonko se tulisi maksamaan. Vainajan hautaaminen tulisi kalliiksi omaisille muutoksen myötä. Mielestäni me ratkaisisimme ongelman sillä, että vihkimistehtävä siirrettäisiin kokonaan kirkolta valtiolle. Valtio pienentäisi kirkollisveroa siltä osin, mitä vihkimiskustannukset ovat. Jos tuleva pariskunta haluaisi vihkimisen kirkossa, se ei olisi enää ilmaista vaan ilmeisesti aika kallista. Näin meille muodostuisi valtiolliset vihkimispalvelut ja seurakunnan vihkimispalvelut erikseen. Seurakunta saisi itse päättää kenelle omia palveluitaan myisi, kun se ei olisi kansalaisten varoilla rahoitettua toimintaa.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Jorma Purasen retrospektiivinen näyttely vuosilta 1992-2010

2010-10-04T10:31:00.001+03:00

Purasen teoksissa maisema kuvataan vedenkuvajaisen kautta ja museotaideteoksen pinta, kohdistamalla siihen voimakas valo. Hän luo uuden näkökulman jo tunnettuun kuvaan. Hän dokumentoi omalla tyylillään historiaa ja ihmisen jättämiä jalanjälkiä.

Modernin taiteen museo Emman julkaisun mukaan merkittävämmäksi sarjaksi näyttelyssä nousee ”Kuvitteellinen kotiinpaluu”. Hän on kuvannut saamelaisia jo pitkään ja löysi Pariisista Musée de l’Hommen arkistosta G. Rochen muotokuvat saamelaisista. Hän oli valokuvaajana ruhtinas Bonaparten Lappiin suuntautuneessa tutkimusretkessä 1884. Puranen kuvasi Ruijan Taanassa 1991 taustat arkistosta löytämilleen kuville ja liitti niitä yhteen.

Punainen - Modernin taiteen museo Emma

2010-10-01T20:28:00.000+03:00

Raili Tang – Pink akryyli kankaalle

Pinkki, suuri väripinta on ensi näkemältä kauhea, mutta kun työn näki toisen kerran, se alkoi miellyttää silmää. Vaikuttaa siltä, että pinkin pinnan alla olisi toinen hylätty teos, kun taulun reunoissa on miellyttäviä vaaleanvihreitä ja vaaleanoransseja alueita. Vaikutelma on väärä, koska hän maalaa värikerrosmaalauksia. Kiasma.fi mukaan informalisti Raili Tang on opiskellut Vapaassa taidekoulussa, Taideteollisessa korkeakoulussa ja Suomen taideakademiassa.

Leena Luostarinen – Kaunein tyttö

Luostarisen Kaunein tyttö on saanut paljon vaikutteita Egyptin Faaraoiden ajan hautamaalauksista. Tytön jalat ovat piirretty peräkkäin ja hänet on kuvattu sivulta paitsi pää, joka on kääntynyt eteenpäin. Värit ovat Luostarisen omia ja teos hehkuu voimakkaan punaisena. Leena Luostarinen erottui jo 1980-luvulla valtavirrasta uusepressionistisella tyylillään.

Elina Merenmies – Koira punainen tussi paperille

Merenmiehen koira on hassu otus. Mielenkiintoiseksi sen tekee tekniikka. Koira on piirretty punaisella tussilla ja väriteltykin sillä, jonka jälkeen paperi on kasteltu niin, että tussi on vähän levinnyt. Luultavasti teos olisi paljon huonompi ilman tätä toimenpidettä. Tyylisuunnalttaan Merenmies on ekspressionisti.

Carolus Enckell – Hänen jalkansa jälki ja Russolo 1

Jos teoksen ”Hänen jalkansa jälki” taittaisi kahtia niin kuin kirjan, osuisivat taulun valkoiset pinnat vasten maalattuja pintoja. Russolo 1:ssä on valoaukkoja, joista suurista aukoista johtaa valo pieniin aukkoihin ja vihreä, punainen ja keltainen värivalo muodostavat kiilamaiset säteet.

Koiran ja suden välissä

2010-09-30T00:13:00.006+03:00

Hannu Väisänen – maalaus kipsilevyseinälle (akryyli, kaseiinitempera)

Modernin taiteen museo Emmassa pyörii koko ajan filmi, joka esittelee Hannu Väisäsen seinämaalauksen maalaamista hänen kokoamassaan Koiran ja suden välissä- näyttelyn osastolla. Suurella vaivalla hän maalaa mustalla sävyllä seinään pieniä ympyröitä, jotka puoliksi täyttää. Osa on tummempia ja osa lähes harmaita. Ne muodostavat pyöreitä kuvioita kuin virkattu pannulappu ja värisävyt luovat hahmonkaltaisia muotoja seinälle. Teos on triptyykki. Yksi osa on kuin Malevitsin musta neliö, keskellä äsken kuvaamani suuritöinen kokonaisuus neliönä ja kolmantena harmaa neliö. Teos on upea ja varmaan se on se koiran ja suden välissä oleva aika, jota Väisänen kuvaa monin tavoin. Itse filmikin jotenkin kuvaa sisällöltään ja kestoltaan sitä, että kyseessä on aika.

Juhana Blomstedt – Genesis-sarja hiili paperille

Wikipedian mukaan Juhana Blomstedt on Jean Sibeliuksen lastenlapsi ja syntynyt tunnettuun kulttuurikotiin 1937. Hänen yksi keskeisimmistä tuotannoista on juuri Genesis-sarja, jota hän on piirtänyt ja maalannut 1980-luvun puolivälistä lähtien. Hänen teoksensa ovat paperille hiilellä piirretty viiva, joka yhdistyy melkein suorakulmioksi, mutta se on haluttu jättää viivaksi, joten kulmiota ei ole muodostettu. Hän jos kuka on kiinnostunut yhdestä viivasta. Näitä teoksia on muitakin sarjoja kuin Genesis. Minimalistisuudessaan työt ovat hienoja, mutta aika mitättömiä hänen upeisiin maalauksiinsa verrattuna.

Pentti Kaskipuro – Kolme sientä

Teos on kuin mustavalkokuva, mutta grafiikan lainalaisuuksilla. Se on kolmiulotteinen väreiltään vivahdekas ja hän on myös erittäin tarkka kuten kaksi edeltämainitsemaani taiteilijaa. Tuntuu olevan varsin miehinen ominaisuus taiteilijoiden keskuudessa tämä tarkkuus. Naiset ovat luovan rönsyileviä, mutta poikkeuksiakin tietysti löytyy kuten Kuutti Lavonen tai Silja Rantanen. En ole grafiikassa nähnyt oikeastaan koskaan niin järjestelmällistä, pikkutarkkaa ja voimakkaassa kontrastissa olevaa asetelmaa.

Mestari K. on tehnyt myös merkittävän uran Kuvataideakademian grafiikanprofessorina. Hänen oppilaansa on nykygraaffikoja kuten Outi Heiskanen.

Taiteilija, joka kuvaa sisäistä minäänsä

2010-09-04T00:38:00.000+03:00

Hyvinkään vuoden 2010 taiteilijaksi valittiin Anniina Vainionpää. Valinnan tekivät Hyvinkään taiteilijaseura ja Hyvinkään taidekilta. Vainionpää pitää 4.-22.9.2010 juhlanäyttelyn Promenadigalleriassa Hyvinkäällä. Vierailin näyttelyn avajaisissa 3.9. jolloin taiteilijakin oli paikalla.

Hänen teoksensa ovat suurimmaksi osaksi puupiirrosgrafiikkaa ja hän ei tee suuria sarjoja vaan käyttää yhden levyn tekniikkaa, jolloin tuhoaa työstäessä edellisen värin laattakuvion. Näin teokset ovat 2-3 vedoksen sarjoja. Vainionpää ei myönnä katsovansa televisiota puuta kaivertaessaan, mutta viime kesänä hän kaiversi paljon ulkona, koska sää oli usein helteinen. Häntä voi luonnehtia coloristiksi, sillä niin värikkäitä hänen teoksensa ovat. Teoksessaan ”Keltainen” hän on värjännyt työn taustan voimakkaalla Cadiumin keltaisella sävyllä. Harvoin näkee grafiikassa niin suurta yksittäistä väripintaa. Kyseessä on vielä noin metrin korkuinen potretti.

Vainionpää kaivertaa töihinsä paljon itseään. Hänen herkkä olemuksensa sopii hänen teostensa sisällöksi. Hänen grafiikoissaan on usein hyvinkin koristeellinen pintakerros ja jostain kukkakuvioiden keskeltä kurkistaa Anniina miettien että mennyt ei koskaan palaa tai still life. Kysyin myös vaikean kysymyksen Vainionpäältä, että mitä taidesuuntaa hänen teoksensa edustavat. Hän jäi sanattomaksi ja pohdimme, että nykyään on vain nykytaidetta. Kaipaan nimikettä tälle tyylille, mutta luultavasti vasta tulevaisuudessa tullaan määrittelemään tämän aikakauden tyylisuunnan nimi. Siihen kuuluu tarkka realistinen piirtäminen, näköisteokset taiteilijasta itsestään, ja kaksi ulottuvuutta sisäinen ja ulkoinen kuvattuna. Jonkinlaisesta psykologisesta minäkuvasta ja narsismistakin lienee kysymys Vainionpään teoksissa ihmiset on kuvattu usein epätyypillisistä kuvakulmista kuten muut ihmiset ylhäältä alaspäin ja hänet itsensä alhaalta ylöspäin.

Merkittäväksi Vainionpään teokset tekevät, että hän on puupiirrostekniikan uudistajia tai ainakin modernisoinnut grafiikan ilmaisua. Menee hetki, kun edes käsittää, että kyse on grafiikasta, niin maalausmaisia osa teoksista on.

Fiskarsin Salaisuus-näyttely

2010-08-22T20:04:00.004+03:00

Aiheena salaisuus sopii hyvin kenelle tahansa taiteilijalle. Taideteoksissa on aina inside-juttuja. Mutta erityisen hyvin sana sopii Outi Heiskaseen, jonka kuvat ovat täynnä tarinoita ja silti minulla on aina tunne, että tässä kerrotaan joistain hyvin henkilökohtaisista ja kipeistäkin asioista. Hän kertoo kuvin myös muiden ihmisten salaisuuksia, mutta niin, että oikea henkilöllisyys on salattu roolihahmon avulla. Hänen teoksistaan tulee mieleen näytelmä tyylilajinaan useimmiten tragedia.

Heiskasen apinat ovat apinan olomuodossa, mutta heillä on teoksissa selvästi ihmisen kaltainen rooli. Eläinlääkärin tyttärenä Heiskanen hallitsee eläimet erityisen hyvin. Vanheneva taiteilija on saanut myös apuvoimia ja hänellä on kumppanina Himmelblaun vedostaja, taiteilija Janne Laine sekä oppipoikana Markus Jäntti. Varsinkin Markuksen kaverina ja parivaljakon tuttuna olen hiukan puolueellinen arvosteluissani. :D

Voipaalan näyttelyssä tammikuussa 2009 näin ensimmäisen kerran näitä yhteistöitä ja täytyy sanoa, että Janne Laineen ja Outi Heiskasen kuvien liittämisessä on menty hyvään suuntaan. Voipaalassa Laine taustakuvineen oli liian hallitseva, nyt on ymmärretty, että hyvässä työssä täytyy olla myös tyhjää tilaa ja tausta ei saa häivyttää figuureja. Taustamaisema on aina tausta ja se täytyy hyväksyä. Outi Heiskanen on ideoinnut hauskoja puuryhmiä kalliomaisemaan "lavasteiksi" ja ”näyttämöllä” ovat myös "näyttelijät". Heiskasen ja Jäntin työt ovat tuttuja jo Villa Artun näyttelystä, josta kirjoitin tämän vuoden huhtikuussa.

Salaisuus-näyttelyn alakerrassa on se tällä kertaa mielenkiintoisin taideteos Heiskaselta. Varjoleikki-installaatio ottaa katsojan mukaan leikkimään, kun lampunvarjoja pyörittämällä seinille heijastuvat Heiskasen eläin- ja satuhahmot. Humoristinen yksityiskohta on vanha tuttu diskopallo näyttelysopen katossa. Puuttuu vain taustalta soimasta J. Karjalaisen Tähtilampun alla-biisi. Musiikkia käytetään aivan liian vähän taideteoksissa. Sinnepäin pitäisi viritellä yhteistyötä.

Marita Liulian valokuvat ovat kauniita kuin renessanssiaikaiset taideteokset, mutta aivan käsittämättömän kalliita. Kuvassa oleva Uskova, valokuva alumiinille maksaa 1200€. Hänen suuri 4-osainen abstrakti työnsä maksaa 17 000 €. Monella kunnalla tuskin on tämänkokoisia taidemäärärahoja ja yksityinen henkilö tuskin tekee tämäntyyppistä taidehankintaa. Tätä kirjoittaessani, en ole koskaan aiemmin kuullut Marita Liuliasta mitään.:D

Katja Öhrnbergin teossarja ”Syntynyt olemaan johtaja” on vaikuttava ja humoristinen. Jokaisen johtajanaamion takana on alaston nainen. Eräässä työssä on pieni mies ja hänen peniksensä naisen lisäksi. Luultavasti kyse on miesjohtajien naamioista. Anita Jensenin hienot japaniaiheiset valokuvat Geishoista ym. panevat arvelemaan, että ne ovat oikeasti Japanissa kuvattuja kuvia. Ne ovat hienoja ja vanhanaikaisen oloisia, mutta aika tylsiä ja kliseisiä. Olisin kaivannut jotain yllätyksellisyyttä niihin.

Lino Garghentinon hiilityöt ovat mielenkiintoisia, mutta kovasti hailukoita. Samoin on Tiina Karimaan valokuva-sarja. Molemmilta taiteilijoilta puuttuu sellainen säväyttämisen taito, jonka avulla taiteilijana menestytään. Minua ei sytyttänyt myöskään Eeva-Kaisa Auluksen uskonnollinen teos ”Kävin taivaassa”, koska jos teokseen maalataan realistisia käsiä, on niiden syytä olla taidokkaasti piirrettyjä. Punainen veri ja keltainen väritys ei myöskään vakuuttanut, symbolien ei kuulu olla niin itsestään selviä.

Kei Volmer vaikuttaa taidokkaalta koriste- ja posliinimaalarilta, sen vaikutelman sain hänen teoksestaan Home sweet home. Erna Aaltosen Monolith III-veistos on klassisen kaunis, mutta kaipaan Hannu Sirenin tapaista filosofiaa teokseen tai sitten en sitä tajunnut. Arkkitehtuurillisesti hienossa aitassa ja sopiva välikkö kokoa ajatellen, mutta so what?

Min Kouvola- Poikkitaiteellinen kesänäyttely Kouvolan taidemuseossa

2010-08-15T19:30:00.000+03:00

Lähestyn Kouvolaa muinaisilta ajoilta, kun ensimmäiset ihmiset saapuivat seudulle. Kouvo eli karhu oli vielä metsän kuningas ja Kymijoki turvaamassa ravinnon niin karhuille kuin ihmisillekin. Myöhemmin jokiseudulle tuli runsas asutus, koska joki on kulkuväylä merelle. Se vaurastutti seudun asukkaat, sillä puu ja muut luonnonvarat menivät jokiväylää pitkin kaupaksi ulkomaille. Novgorotilaiset olivat ensimmäisiä kauppiaita näillä seuduin. Olen hakenut sitä historiaa ja mystiikkaa töihini kerroksellisella maalaustavalla ja abstraktilla ilmaisulla. Olen leikitellyt kultavärillä, koska se on vanha tunnettu metalli ja siksi luo historiallista tuntua töihini. Epätasainen palettiveitsellä käsitelty pinta tuo sitä rosoa ja ajan patinaa myös osaltaan.

Joukahainen on maalattu osittain valokuvasta, joka otettiin Arboretum Mustilasta pari vuotta sitten. Siinä mies mittaa puuta itseensä. Kuvan mallina oleva mieshenkilö on itse perisuomalainen sitkeä miehenköriläs. Hän on se Täällä pohjantähden alla- kirjan Jussi, joka kovalla työllä raivasi ja rakensi kodin perheelleen. Miehen luonne on yhtä rosoinen kuin taulu. Minä otan usein valokuvan hyvästä aiheesta. Se on minun luonnokseni, jonka jälkeen voin ryhtyä maalaamaan teosta.

Leena Hanhijärvi

Berliinin muuri - tapahtumia Hyvinkäällä III

2010-08-08T23:26:00.000+03:00

Kävin katsomassa, mitä kuuluu Berliinin muurille Keko-kauppakeskusrakennustyömaan aidalle. Siihen on tiheään tahtiin vaihtuneet grafiitit. Ilmeisesti tällaiselle seinälle on kysyntää eteläsuomen alueella.

Kiasman Järjestetty juttu

2010-08-05T00:31:00.001+03:00

Kiasmaan pääsee joka kuun 1. keskiviikko kello 17-20 välillä ilmaiseksi. Aivan mahtavaa! Tämä on kulttuuriteko, jolla saadaan uusia ihmisiä kiinnostumaan nykytaiteesta. Kiasmassa oli tänä keskiviikkona myös paljon ulkomaalaisia ihmisiä. Minäkin bongaan aina ulkomailla ilmaiskohteita, koska turistille eri museo- ja kohdemaksut tulevat kalliiksi. Lontoo on ollut tähän asti edullisin museopaikkakunta, jossa olen matkoillani vieraillut. Modern Tateen ja National Galleryyn on ainakin ilmainen sisäänpääsy.

Saavuin Kiasmaan tarkoituksena kirjoittaa tämä blogi kokoelmanäyttelystä Järjestetty juttu. Kävin viime Kiasman-reissullani sen läpi, mutta nyt perehdyin näyttelyoppaan kera teoksiin lukuun ottamatta videoita, koska ne vievät kohtuuttomasti aikaa.

Valokuvan ystävänä vietin paljon aikaa Susanna Majurin kuvien äärellä. Olinhan edellisellä kerralla verrannut häntä Denise Grünsteinin teoksien naisiin ja sanoin blogissa, että Majurin naiset sulautuvat luontoon. Olin väärässä, koska näin ei tapahdu aina. Järjestetyn jutun kolmesta Majurin kuvasta, yksi teos on sellainen, jossa nainen on osa luontoa. Muut ovat värejä ja teatraalisuutta käyttäen irroitettu luonnosta. Teoksessa ”Ruumis” nainen on riisumassa päältään mustaa vaatetta ja vaate peittää hänen päänsä ja kätensä. Hänen vartalostaan tulee torso vaikutelma, kuten muinaisten roomalaisten vaurioituneet patsaat usein ovat. Asento vielä vahvistaa vaikutelmaa ja teoksen nimi ”Ruumis” on sopiva nimi. Muutenkin tämä teos on näistä kolmesta se paras. Jotenkin Majurilla on vielä kypsyttelyvaihe menossa ja hänellä on vähän oppikirjamaisesti joka kuvassa sijoitettu naisen hahmo kutakuinkin keskelle kuvaa vähän kuin Jeesus da Vincin Pyhässä ehtoollisessa. Hän on hakenut teoksiinsa myös geometrisia muotoja naisten asennoilla ja kuvissa esiintyvillä rakennelmilla. Jossain mielessä se on vähän pilannut ja tehnyt teennäiseksi poseeraukseksi naisten olemukset. Pidän kuitenkin hänen valokuvistaan, koska ne ovat kauniita ja mielenkiintoisia. Toivoisin vain rohkeutta kuvata ihmisen kasvoja.

Taiteilija Hilda Kozárin kuplat ovat kokoelmanäyttelyn näyttävin teos, joiden sisälle ihmiset jonottivat. Tämä on kolmen kuplan teos, jota ei kuulu tajuta vaan kokea. Lattiaan on piirretty jaloille paikat ja kirjoitettu kolmen kaupungin nimet. Kuplan sisälle onkin tallennettu taiteilijan muistoja ja kokemuksia Helsingistä, Pariisista ja Budapestista. Kaikki kaupungit tuntuvat tuoksuvan hajuvesille. Oikeasti varsinkin Pariisi ei ole aina kovinkaan hyvän tuoksuinen. Sinänsä hauska työ ja on mielenkiintoista seurata ihmisten osallistumista teokseen.

Rohkaistuin puhumaan kahdelle naiselle Anna Retulaisen teoksen äärellä. Kysyin heiltä, mitä mieltä he ovat, eikö Retulaisen luumut näytäkin enemmän juureksilta ja toinen naisista olikin näkevinään lantun teoksessa. Itse näin siinä punajuuria. Teos on teknisesti taitavasti toteutettu ja siinä on illuusio harmaasta, vaikka todellisuudessa teoksessa on paljon valjuja värejä. Viereen on Elina Merenmiehen piirroksia, jotka ovat käsialaltaan kuin 5-vuotiaan lapsen piirtämiä. Mielestäni taide on myös käsityöläisyyttä ja minun on vaikea ymmärtää tämänkaltaisia teoksia. Ne ovat Kiasmassa, koska Merenmiehellä on ilmeisesti taiteellinen koulutus.

Eeva-Mari Haikalan Tableaux vivants-teosten äärellä mietin, että kylläpä valokuvataiteilijat käyttävät paljon punaista väriä tehokeinoina. Näissä elävissä valokuvissa kun esiintyy punahameinen nainen, punainen ruukku ja punaisia purkkeja. Miksei tehokeinona käytetä esim. keltaista tai oranssia. Haikalankin oranssit ja keltaiset hedelmät ovat lähes värittömiä, mutta punainen on kirkas.

Salla Tykän Zoo on jo elokuva. Mietin onko tämä videotaidetta vai taidelyhytelokuva. Niin hienot ovat kaikki äänitehosteet ja dramatiikka, että hän on taatusti elokuvan ammattilainen. Kun taas Tero Puhan mies sekoilee hauskasti ja harjoittelee miten naisia tervehditään ja miten heihin pitäisi tehdä vaikutus. Kuva pätkii ja mies ottaa uudelleen seksikkäitä asentoja ja sanoo tervehdyksen. Teos on aika sekava juttu.

Hannele Rantalan teos kuuluu nykytaiteeseen, josta en pidä. Vielä huonompi juttu kuin Jani Leinosen kerjuulaput on valokuvat paperinenäliinasta, joita hän on jättänyt eri asemille ja kuvannut ne siinä. Teos käsittää 47 pientä kuvaa esimerkiksi aseman tuolista, jolle hän on nenäliinan jättänyt. Hän näyttää sukkuloineen Pariisin ja Helsingin väliä on siellä yksi Tamperekin. Työnäyte siitä, että olen taideapurahani ansainnut.

Marko Vuokola on kuvannut autoja autoliikkeessä. Hän on havainnut aikaa kuvien välillä niin, että toisessa kuvassa on hämärämpi ja takimmaisen auton punainen väri ei enää erotu. Mielestäni tiptyykki on huono taidehankinta Kiasmalta. Sen sijaan Hanna Haaslahden Stendhalin syndrooma on hyvä teos. Kyseessä on lentikulaarinen kuva, joka muuttuu erilaiseksi riippuen mistä kulmasta sitä tarkastelee. Ainoa pysyvä objekti on nainen, joka on jähmettynyt katsomaan Mona Lisa-teosta.

Vaikken ole Anssi Kasitonni-fani niin hän pystyi yllättämään minut tällä kertaa. Annoin välinpitämättömän katseeni lipua ohi Good shit-teoksen mankan. Mutta minun oli katsottava uudestaan ja vielä kerran, koska olin näkevinäni, että nauha pyörii siinä tekeleessä. Kääntelin päätäni ja totesin, että valaistus oli niin hyvin toteutettu, että nauhaan kohdistuvat valonsäteet näyttivät kasettinauhan pyörimisliikkeen kiiltelyltä tai sitten se on vahinko, mutta kiinnostava yksityiskohta kuitenkin.

Yleisen suosikkeihin lukeutuu myös Jacob Dahlgrenin ”The wonderful World of Abrstraction”, joka on nauhaviidakko, johon yleisö voi pujahtaa. Samassa huoneessa on Maiju Salmenkiven värikkäät, mutta hivenen vanhanaikaiset maalaukset. Taas tätä Kiasman kuraattoreille tyypillistä vastakkainasettelua, jotenkin he haluavat luoda myös taidetta esille laitosta, mutta toivon ettei näyttelyn teosten laatu kärsi tämän pyrkimyksen takia.

Tomak über Salzburg

2010-07-07T20:50:00.000+03:00

Nuori itävaltalaistaiteilija

Kuvat kertovat:

Näyttelyssä on myös hänestä kertova dokumentti.