Mäntän kuvataideviikkojen kuraattorina toimii tänä vuonna Otso Kantokorpi ja minäkin pysähdyin Keuruulle sukuloimaan mennessäni entisessä tehdaskiinteistössä nimeltään Pekilo. Rakennus on kolmikerroksinen ja tila on osittain avoin niin, että lattiapinta-ala pienenee ylöspäin noustessa. Härskinhintainen näyttelyhän Pekilossa on kokonaista 12 €, joka päihittää jo Ateneumit ja Kiasmat hinta-tasoltaan.
Teemana on tänä vuonna "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" ja se näkyy teoksista. Itse pidän ihmisiä kuvaavista taideteoksista ja niitä on paljon. Pekilon valokuvat eivät säväytä, mutta monipuolisuudellaan näyttely on antoisa ehkä jo hiukan sillisalaattia, mutta varmasti yleisöön menevä. Väkeä näyttelyssä onkin paljon. Kesänäyttelyt ovat selvästi vetovoimaisia. Nostan Kantokorvelle siitä hattua, että hän ei ole ottanut näyttelyyn ns. megatähtiä ollenkaan Branderia lukuunottamatta, vaan nyt on mahdollisuus tutustua vähemmän tunnettuihin, mutta laadukkaisiin taiteilijoihin. Laadun hän kyllä tunnistaa. Pakkohan se on myöntää. Pidän myös siitä, et kuraattori on asettanut taiteilijat itsensä edelle niinkuin kuuluukin, vaikka huomaan näyttelyn kokoamisessa jo raamatullisiakin piirteitä yllätys yllätys siinä mielessä, että kuraattori lienee ateisti. 3. kerroksessa on selvästi se tuonpuoleinen.
Astuessani lipunmaksupisteestä näyttelytilan puolelle, näyttely avautuu Sampsa Sarparannan realistisissa teoksissa. Alkoholi on niissä arjen ankeuttajana. Jotenkin se on suurin syyllinen siihen, miksi naisilla menee niin huonosti. Teokset ovat kuin alkoholistiperheen valokuva-albumista.
Alakerran teoksista vastaavat nuoret ja raikkaat mutta vielä paikkaansa hakevat taiteilijat, kun jo 2. kerroksessa kokemus ja laatu kulkevat käsi kädessä. Huikeita ovat kypsemmät naiset kuten Ipi Kärki ja Anneli Sipiläinen. Siinä kohtaa onneksi löytyy istuin alle, että voin istua ja kunnioittaa heitä. Hausjärveläinen Sipiläinen on aiheiltaan konservatiivinen, mutta hän on kehittänyt puupalamateriaalista omintakeisen klassisen tyylin ja mielestäni hän on kuvanveistäjänä taiturimaisempi kuin hän itsekään tiedostaa. Häneltä puuttuu rohkeus tarttua johonkin todella suureen juttuun.
Sama vaatimattomuus vaivaa Ipi Kärkeä, vaikka hän ei välitä mitä muut hänestä ajattelevat. Hän ei ole teoksillaan kosiskellut suurta yleisöä tai mahdollisia ostajia. Siltä näen hänessä koko näyttelyn suurimman taiteilijan. Menestys on kiinni pienistä valinnoista kiinni. Tekniikka on huikea, mutta hänen sijassaan keskittyisin nyt väreihin.
Virolaisfossiili Leonhard Lapin ei minua miellytä. Hänen mielikuvituksettomat isänsä kaava-arkkeihin maalatut konstruktiiviset teoksensa ovat tylsiä. Voiko niiden maalaamisesta edes nauttia. Vähän samanlainen kokemus ilmeisesti kuin palapelin palaaminen. Jaan Toomik on virolaistaiteilijoista paras. Hän tanssii isänsä haudalla videossa. Video on sykähdyttävä Toomakin muuvit ja musiikki ovat nykytaidetta parhaimmillaan.
Teoskuva on kuvataideviikkojen kuvapankista
0 kommenttia:
Lähetä kommentti